A Travellerspoint blog

Hortoilua 2009 - 2010, osa 5.

Uusi-Seelannissa

Torstaina 15. lokakuuta 2009

Oodi kaannoskukkasille

Uusi-Seelanti on ollut absoluuttisen loistava. Oon ollut taalla nyt yksi ja puoli viikko ja momentissa oon paakaupunki Wellingtonissa. Jalkeen Fidjin lensin Aucklandiin, jossa tuhlasin muutaman paivan. Se oli pienoinen shokki tulla Aucklandiin, jalkeen aurinkoisen Fidjin, jossa saa oli kuin selkana kotona tahan aikaan vuodesta. Pylly toisessa kadessa Uusi-Seelanti on ollut hurjan mahtava.

Aucklandissa tuhlasin muutaman paivan. Lihoin vanhojen Indonesian ajan tuttujen kanssa seka tormasin muutamaan suomalaiseen. (Aucklandissa aion olla viela selkana marraskuun puolivalissa, joten lihon viela tyyppien kanssa uudelleen.)

Aucklandissa tein viela vahan shoppailua, uudet retkeilykengat ja bussilippu, ja lahdin pois. Suomalainen Hannan antoi kyydia koko tiella Taurangaan asti. Annoin vahan niin kuin henkista tukea ja luin karttoja. (Jonka epaonnistuin huonosti.) Lahella Taurangan olevassa saaressa tuhlasin muutaman paivan Afrikan-tuttujen Maryn ja Rogerin kotona. He kohtelivat mua kuin kuningasta ja he todella omistavat hienon kesapaikan. Nakoala suoraan tulivuorelle ja saari omistaa enemman kuin 20 kilometria hiekkarantaa. Plussana he nayttivat mua ympariinsa ja antoivat kyytia seuraavaan kaupungiin, Roturuaan.

Roturuassa tein vahan maastopyorailya ja koin maorien kulttuurishown. Kiireinen paiva, hitto se tuntuu olevan tie Uudessa-Seelannissa. Niin paljon nahtavaa ja niin paljon tilaa mihin menna.

Roturuasta otin ekan trippini, bussin kanssa, kohti Taupoa. Bussit ovat kauniisti ok. Kuskit ovat enemman kuin halukkaita kayttamaan mikrofonia ja kertomaan tarinoita noin maaseudusta. Tauposta kasin tein yhden kaikkien aikojen parhaista patikoinneista Tongariron kansallispuistossa. Lenkki on hyvin tiedetty ja LonelyPlanetissa vaittaa sen olevan yhtena parhaimpana koko maailmassa. Talla kertaa hehkutus ei ollut turhaa. Tunsin itseni hopitiksi vuorien ymparilla ja maisemat olivat absoluuttisen kertakaikkisen mahtavat. Kuvat ovat myohemmin verkossa. Hyva kavely, pylly ja hitto, viela pari paivaa myohemmin voin tuntea jalkani.

Nyt oon siis Wellingtonissa ja taa paiva meni kauniin paljon uuden puhelimen akun hankissa. Puhelin on antanut mulle kovia aikoja viime paivina ja uuden akun hankkiminen oli hankala homma. Alku ei ollut lupaava, onneksi, viimeisessa paikassa iskin jaakon pottiin. Paivan lopuksi kaikki hyva.

Huomenna lautan kanssa Etela-Saarelle ja kauemmas itarannikolle, Kaikouraan. Yhtena paivan tein kunnianhimoisen matkaohjelman noin Uuteen-Seelantiin ja katsotaan mita tapahtuu. Niin kaukana niin hyvin.

Hyva musaskene

Eraana iloisena yllatyksena Uudessa-Seelannissa on tullut vastaan vaihtelevan antavana musiikkikulttuuri, jota me musiikin raskassarjalaiset kutsumme tuttavallisemmin musaskeneksi. Paljon tuntuu olevan eri kokoisia bandeja ja radiossa soitetaan paljon oman maan musiikkia. Tama tarkoittaa tietysti vahemman suurten levy-yhtioiden ikeen alla tuotettua mainstream kamaa, joka monissa paikoissa tuntuu olevan ainoa vaihtoehto.

Tama on tietysti erinomainen asia kaikille niille kymmenille tuhansille kitaran- ja pianonsoiton alkeita tapaileville musiikin tuleville mestareille, jotka pienet sormet verissa jaksavat uurastaa suuren unelman ja suurten esiintymislavojen siintaessa kaukaisessa tulevaisuudessa. Pian musiikinluokalta siirtymisen jalkeen nama nuottitaiturit loytaa muiden viisunikkareiden luota kolkoista autotalleista, pimeista kellareista tai parhaimmaissakin tapauksissa hylatyista kerhotiloista, jotka eivat ole kelvanneet kamerakerholle, nayttelijoille eika postimerkkeilijoille. Naista alkeellisista tiloista ponnistaa tusinoittain kellaribandeja tavoitteenaan vain ja ainoastaan saada nayttaa taitonsa viiden minuutin ajan levy-yhtioiden edustajille. Satojen sahkopostien ja demonauhojen lahettamisen jalkeen ehka joku levymoguli jossain havahtuu omassa norsunluutornissaan ja ilmoittaa armeliaisuudessaan olevansa silla ja silla klubilla silloin ja silloin 20 minuutin ajan.

Tahan saumaan bandi sitten keskittyy seuraavan kuukauden ajan. Laulaja hioo aantaan aamulla suihkussa muun perheen lahdettya, rumpali kiillottaa loputtoman tuntuisesti kanistereitaan, basisti etsii netista aina vain parempaa bassoa ja kitaresti etsii kuumeisesti uutta plektraa edellisen haistessa liiaksi oluellle, kun sen kelluvuutta piti kokeilla paikallisessa yon pikku tunteina.

H-hetken vihdoin koittaessa on kaikki valmiina suureen hetkeen. Kaverit ja bandarit kutsuttu paikalle, roudarit palkattu, manageri sopivasti juovuksissa, keikkabussin kylkeen maalattu "Kytta on natsi!" ja bandi puettu viimeisen muodin mukaisesti laulajan siskon kesken jaaneen ammatikoulun opein. Hikinauhat otsalla, mustissa kivipestyissa pillifarkuissa reiat polvissa, korut ranteissa, Ramones -t-paidat paalla, luu-korvakorut korvissa bandi nousee lavalle ja aloittaa savukoneen tupruttaessa ensimmaiset savunsa angstisen vihaisen soittonsa.

Muutamalla hyvin harkitulla aloitusraidalla bandi saa yleisonsa puolelleen ja innoikkaimmat bandarit huutavat laulajan nimea. Levy-yhtion edustaja nyokyttelee muutaman kerran paataan hyvaksyvasti taustalla ja myos basistin basson tekija, paikallinen puuseppa, innostuu huutamaan: Ma oon tehny ton basson.

Lauantaina 17. lokakuuta 2009

Top 15 mukana olevaa asiaa

Seuraavassa parhaimmat mukaan otetut tavarat:

1 - korvatulpat, pelastaneet kymmenia ellei satoja younia niin hostellissa, lentokoneessa, bussissa kuin teltassa.Vieta yksikin yo parin humalaisen teini-ikaisen kanssa samassa huoneessa ja seuraavana aamuna olet korvatulppakaupan rivassa kiinni ennen kukon pierasua. (Setin taydentaa puhallettava tyyny (ei Barbara) ja mm. lentokoneissa jaettava silmalappu. Mikakohan senkin oikea nimi?)

2 - kamera, haluan japanialaiseksi japanialaisen tilalle.

3 - Nokia 5800 Express Puhelin. Yllattavan monikayttoinen, mukana mm. muistilehtio, valuuttalaskin, kamera seka videokamera, musavehje, gbs, karttapalvelu, maailman ajat, sanakirja. Ainoo vaan etta ahneustapaissaan unohtivat tehda siita toimivan ensimmaisen 6 kk jalkeen. Kiitos suomalais-unkarilais-kiinalais-ja ties minka yhteistyon.

4 - maalaisjarki, ei peta ikina (jos vaan osaa kayttaa) ja toimii kaikkialla

5 - huumori, mielellaan sarkastinen

6 - yleisantibiotit, auttavat ensi hataan jottei heti tarvitse loytaa tohtorisetaa

7 - aluskerrasto, ei ehka erityisen seksikas asuste, mutta pelastanut monta yota jaatymiselta, yllattavissa paikoissa on oisin jaatavan kylma

8 - LonelyPlanet-opas - avaa se aina kun haluat huomiota

9 - kirja, joko lukemista varten tai varityskirja kay myos

10 - mp3-soitin, mikaan ei poista koti-ikavaa niin hyvin kuin Ari Klemin kootut

11 - hyonteismyrkky, tarvii melkein joka paikassa ja kun sita ei ole tai ei ole muistanut kayttaa niin setin taydentaa puremasalva

12 - rakkulalaastarit - seuraava rakkulan jarjestysnumero alkaa 2:lla tai 3:lla

13 - sahkoposti ja tietysti nykypaivan Facebook, ei tarvinne selittaa

14 - lanka ja neula, paivareppu alkaa olemaan aika kirjava

15 - automaattikortti, money, money, money


Sunnuntaina 18. lokakuuta 2009

Normi paiva hortoilijan elamasta

Eilen herasin 7:15 aikoihin. Vaatteet niskan seka illalla pakattu reppu kainaloon kohti aamupalaa. Aamupalalla tarjoiltiin talla kertaa muslia ja maitoa. Uusin aluevaltaus, kun loysin soijamaidon, joka taalla maistuu ihan ok:lta verrattuna oikeaan maitoon. (Huom. kuppiin voi lisata myos banaanin viipaleita.)

Aamupalan jalkeen kohti paivan koitoksi ja aamupaiva kului talla kertaa delfiinien kanssa uidessa. Siis aivan oikeasti delfiini-parven keskella polskien. Yksi parhaimmista retkista ikina ja sain jopa muutaman hyvan kuvankin otettua.

Sen jalkeen lounaaksi vahan jo vasynytta nuudeleita ja tonnikalaa, mutta halvalla lahtee eika noissa lahikaupoissa nyt ihan hirveasti vaihtoehtoja helpon ja nopean aterian laittoon ole.

Iltapaivalla tein n. 3 tunnin kappailyn lahirannikolla pienessa sateessa. Kevatsateet tuntuvat vain kestavan ja kestavan siitakin huolimatta, etta lahes kaikki paikalliset lahes lupaavat kevaan alkavan seuraavana paivana. Ei tule ilmastonmuutos yksinaan. Niin, kappailyyn. Hylkeita, lintuja, jyrkanteita, Ei ihan huonoimmasta paasta.

Illalla suihku, illallinen (en edes kehtaa sanoa mita oli), mutta 4 euron viini oli hyvaa. Hieman sosiaalista kanssakaymista, maailmanlaajuista verkkoa ja elokuvaa kunnes nukkumatti tuli koputtamaan olkapaalle: "Mitas taalla nuokutaan? Eikohan me lahdeta tasta nukkumaan ja yriteta huomenna uudelleen."

Ja niin sita mentiin...

Lauantaina 24. lokakuuta 2009

Sananen yhteyttamisesta

Tiedan, etta otsikon luettuaan alkoi hiki virrata ja kadet tarista ainakin muutamissa kodeissa, mutta ei, nyt ei ole kyse siita. Nyt ei ole myoskaan kyse harmaakaihista, tuosta viherkaihin serkusta, joka on todennakoinen aiheuttaja askeiseen lukihairioon otsikkoa tavatessasi. Taudin pentele, joka pikku hiljaa nakertaa muiden vaivojen lisaksi keski-ikaa (kaikkien niiden kahden lukijan keski-ika) lahestyvaa, joskus niin notkeaa, kroppaasi.

Ei ole myoskaan puhe valokuvauksesta vaikkakin yhteyttamisen toinen nimi, fotosynteesi, siihen viittaisi. Nyt on kyse, varmasti monen pettymykseksi, kasvien yhteyttamisesta ja sen tapahtumapaikasta eli viherhiukkasista. Viherhiukkaset, nuo luontoaidin kehitystyon loistavimmat taidonnaytteet, jotka tekevat kasveista, puista ja pensaista niin vihreita ja, ah niin, vihreita. Biologian pikkujattilaiset, jotka uutterasti vuodesta toiseen herattavat kasvit kukoistukseen Kekkilan mullan syovereista.

Jotenkin tuntuu, etta Uudessa-Seelannissa naita luontoaidin arjen pikku apureita on keskimaaraista huomattavasti enemman. On muutamia maita, jotka ovat syopyneet pikku aivoihini muistuttamaan vihreydestaan, kuten esimerkiksi Irlanti, Ecuador ja tietysti Suomi, mutta jotenkin tuntuu, etta Uudessa-Seelannissa on viherhiukkasten alkukoti. Ei tarvitse kaukaa hiukkasen etsia leikkikaveriaan tassa maassa. Vihreytta riittaa aina rannikon sademetsista vuorten lumirajaan ulottuville havupuumetsiin ja naiden valiin mahtuu hehtaarikaupalla laidunpeltoja lampaille, lehmille ja peuroille! (Uuden-Seelannin kansantuotteesta rapiat 80-90 % tulee maataloudesta.) Ja naiden viheralueiden takana siintaa lumihuppuiset vuoret. Aika mainio kontrasti ja maisemat ovat kohdallaan. Sama kuvio toistu vuorten toisella puolella peilikuvana paattyen toiseen mereen.

Josta paastaankin katevasti toiseen luonnon variin eli siniseen. Eipa ole ikina tullut mietittya miksi merivesi on sinista. No selvisi sekin tuossa paivana eraana.
Eraassa museossa asia selitettiin havainnollisen yksinkertaisesti, jotta vahempialyisetkin ymmartavat. Ja se on lyhytaaltoinen sininen vari, joka ei heijastu samoin kuin muut varit vedesta. Mutta mitas, jos se olisikin joku muu vari? Miettikaapa sita....

Tassa oli talla eraa lauantai-illan Avara luonto. Seuraavaksi naemme taalla TV2:lla uusintana A-Studion torstailta. Urheiluihmisten ei tarvitse huolestua, koska ennakkoon ilmoitettu jalkapallo-ottelu naytetaan jalkilahetyksena 30 minuutin koosteena myohaisillassa klo 23:45 alkaen.

Keskiviikkona 28. lokakuuta 2009

Invercargill, 46 etelaista leveysastetta

Nyt on tultu hortoilun ehka etelaisempaan karkeen eli Invercargillin kaupunkiin/kylaan. Asukkaita ehka 45.000. Taman etelammas ei enaa Etela-Saarta paase ja etelakarjessa sijaitsevalle Stewart saarelle ei aikataulu anna enaa periksi. (Se on venytetty jo aika aarimmilleen muutenkin.) Myos talousniilot kiittelevat paatosta. Kerrankin.

Matkaa Rauhalanpuisto 6, Matinkylasta Invercargilliin tulee lintutieta 17.226,16 kilsaa eli uusi henkilokohtainen etaisyysennatys on nahnyt paivanvalon. Entinen ennatys Argentiinan Ushuaiaan rikkoutui yli 2.000 kilsalla (15.184,19 km). Leveysaste-ennatys sentaan pysyy edelleen Ushuailla, 55 etelaista leveytta. Invercargill on "vain" 46. Joka tosiaan on vain, vaikka aina ajatellaan kaukana Euroopassa, etta Uusi-Seelanti on niin kaukana. Vertailun vuoksi Espoo sijaitsee 60 leveysasteella. Samalla asteella etelaisella pallonpuoliskolla sijaitsevat Etelaiset Orkney saaret (yritappa loytaa kartasta), aivan Etelamantereen pohjoispuolella. Rovaniemi olisi jo syvalla Etelamantereella. Vaikee tohon vastaan vaittaa, kun kaikki vaittavat meidan asuvan niin pohjoisessa.

Taalta on siis helppo kelkka kaantaa pohjoiseen ja vajaa 3 viikkoa aikaa rahdata perseensa takaisin lahtopisteeseen, Aucklandiin. Suurin osa pakollisista kohteista on jo kayty, jaatikot, vuonot, delfiinit, vuoristot, mutta viela halajaa mieli vuorille samoilemaan ja muutama tuttukin pitaisi tavata viela matkalla. Eli hyvalta nayttaa edelleen. Saa on valilla muuttanut/estanyt suunnitelmia, mutta ei kai se ny voi koko ajan sataa, eihan?

Suljen Atlakseni vahaksi aikaa ja lahden sadepaivaa viettelemaan. Mitako aion tehda? Kalsarivarasto on jo taydennetty, uusi muistio (entinen vihko on tuhannen palasina rinkassa) ostettu, tama teksti kirjoitettu ja seuraavaksi, hmmm...., syominen on aina varteen otettava vaihtoehto. Talla kertaa vuorossa italialaisesta durum-vehnasta tehtya penne-pastaa, keitetty al dente tietysti, kuorrutettuna perinteisella italaialaisella tavalla tehdylla bolognese-kastikkeella, johon on lisatty ekstra valkosipuli. Jalkiruuaksi oikeista kahvinpavuista jauhettu aromikkaan vahva capuccino.

Maanantaina 2. marraskuuta 2009

Jaatikoiden hurmaa

Uuden-Seelannin korkeimman vuoren, Mt. Cook (n. 3800 m vesirajasta), juurelta tuli haettua tana viikonloppuna nahat viela 3 jaatikosta, jolloin kaiken kaikkiaan 5 jaatikon ikijaa on tullut nahtya. Franz Josef, Fox, Tasman, Hooker, ja mikakohan se yksi oli, joka tuli tavallaan vahingossa nahtya vasemman pupillin oikeasta ylakulmasta. Totta puhuakseni eivat ne aivan yhta hienoja ole kuin Etela-Amerikassa, kun moreenikerrokset peittavat jaan upean sinisen varin. Mutta alkaa kertoko tata paikallisille, koska ovat kovin huolissaan (usein turhaan) hienon maansa maineesta matkailijoiden keskuudessa. Miten tuleekaan toinen kansa mieleen kaukana pohjoisessa.

Jaatikoita siis riittaa taalla, Etelaisten Alppien vuortenhuippujen valissa, kiemurtelemassa. Erikoiset nimet johtuvat ensimmaisista tutkimusretkeilijoista alueella, jotka sattuivat olemaan itavaltalainen ja hollantilainen. Niinpa, eipa ollutkaan englantilaisia ensiksi Uudessa-Seelannissa vaan hollantilaiset taisivat kerita molemmiin ensin. Maailma voisi olla hyvin erilainen jos asiat olisivat sujuneet toisin. Yksi puhutuimmista kielista hollanti!

Jaatikot, jotka monivuotistuhantisen kiemurtelunsa aikana kutistuvat kuin ihmiset kumaraan. Syyna ei taida talla kertaa olla liika ika vaan mikas muukaan kuin ilmaston muutos. Kaverit lyhenevat kilvan kohti lumihuippuisia vuoria ja voittaja on se joka saavuttaa huiput viela kun siella on lunta.

Kyllahan se kieltamatta panee ihmisen vahan ajattelemaan, kun mihin tahansa maailmassa menee nykyaan, niin joka paikassa tuntuu olevan vain sukupuuton partaalla olevia villielaimia (yleensa viela harvinaisia semmoisa), loppuunkaluttuja sademetsia ja oljysta kiiltelevia lampia.

Mutta onneksi meilla on kuitenkin elaintarhat, jossa voidaan keinotekoisesti tuottaa uusia jalkelaisia ja jopa kokeilla aivan uusia lajeja. Ja lapsetkin paasevat paijaamaan laamaa.

Keskiviikkona 4. marraskuuta 2009

On niin helppoo olla onnellinen...

...heraaminen auringon ensisateisiin, oikeinpain pyoriva vessapaperirulla vessassa (jo pelkastaan etta loytyy vessapaperia), rinkasta loytyvat puhtaat kalsarit, rauhassa syoty aamupala, ensimmainen henkilo aamulla toivotttaa hyvat huomenet, lompakosta loytyy enemman rahaa kuin muistikaan, vanhan tutun tapaaminen pitkasta aikaa, kotoa saatu viesti, kauniin naisen hymy, tuntematon toivottaa hyvat paivan jatkot, onnistunut paivan retki, uuden elainlajin kuvaaminen ensi kertaa, huurteisen kylma olut paivan askareiden jalkeen, viimeinen polli Mallu-askissa ei ollutkaan katkennut (yritan lisata katu-uskottavuuttani kessuttelijoiden lukijakunnassa), auringonlasku illallisen yhteydessa, huonekaveri lupasi olla kuorsaamatta, elokuvassa oli onnellinen loppu, pienoinen jannitys mita hyvaa huominen tuokaan tullessaan.

Elama on loppujen lopuksi aika yksinkertaista. (Ainakin meille yksinkertaisille.)

Maanantaina 9. marraskuuta 2009

Isoveli / pikkuveli -syndrooma

Jo pitkaan on pienissa aivosoluissa muhinut pieni teorian poikanen, joka on nyt kasvanut liian isoksi mahtuakseen enaa pienen pieniin aivosoluihin. Siis, toisin sanoen, ei se nyt niin hirvean isoksi oo kasvanut, mut riittavan. Sanotaan, et vahan lihonut keskivartalosta. Eika syyna oo raskaus.

Isoveli / pikkuveli -syndrooma ei tunnu vaivaavan vain meita suomalaisia vaan samanlaisia merkkeja on nahtavissa, tai ainakin itse oon, huomannut myos skoteissa, kanukeissa ja nyt viimeksi kiweissa (siis Uusi-Seelantilaisissa). Kaikki ovat joutuneet, ja joutuvat, todistelemaan olemassaoloaan isomman ja tunnetumman jattilaisen varjossa, joka tuntuu saavan kaiken huomion. Viimeisimpana asia on pistanyt mietityttamaan taalla kiwilandiassa, jossa on jotenkin kotoisa olo. Paljon on yhtalaisyyksia, niin hyvassa kuin pahassa, Suomeen ja suomalaisiin. Kuten esimerkiksi jatkuva kysely mita tykkaat maastamme, pieni kansa ja suuri maa, ja jatkuva vitsailu ausseille / ausseista.

Vaikkakin isoveljet (Ruotsi, USA, Englanti, Australia) tuntuvat olevan valmiimpia oudoissa paikoissa, ottavan tilanteen ja pitavan itseaan muita parempina, on kuitenkin parempi olla altavastaaja ja tulla vahan puun takaa. Parempi olla vahan eksoottinen ja jannittava, mika kiinnostaa ihmisia. Lisaksi kaikki pikkuveljet ovat myos keskivertoa isoveljea leppoisampi ja mukavampia. Taman ovat huomanneet muut ja hyvana esimerkkina toimivat kanukit, jotka liimailevat ja ompelevat kilvan vaahteralippuja reppuihin ettei heita vain luultaisi jenkeiksi. Onpa kuulema joku jenkkikin ommellut Kanadan lipun reppuunsa. Tai kuten ystavani Nick (asunut Uudessa-Seelannissa n. 9 vuotta, alkuperainen hollantilainen) ilmaisia asian hymyssasuin: syndroomassa on kyse kunnon ihmiset vastaan roskasakki tilanteessa. Vaikea arvata keta olivat kunnon ihmiset.

Keskiviikkona 11. marraskuuta 2009

Musta on yon kaunis

Markkinointi-Masat ja Painomuste-Pirkot ovat tehneet vihdoinkin jotain palkkansa eteen ja saaneet jattilais-lattejen ja kolajuomiensa nauttimisen lomassa aikaiseksi uuden kokonaisvaltaisen markkinointistrategian toteuttamaan alkuvuonna maariteltyja tavoitteita. Keihaankarkena tassa uudessa markkinointistrategiassa on internetsivut ja niiden kilpailukykyinen ulkoasu. Samalla nama boheemit alykot lanseerasivat uuden slognin, Musta on yon kaunis, ja vaikea arvata etta musta on valtavari konseptissa. Uusi slogani antaa viitteita, etta markkinointiryhmaan on pesiytynyt sama henkilo, joka keksi elokuvakaannoksen: Mustat donkkaa tykimmin. Kun ma sen retkun loydan, niin ... Joku saa luvan ottaa lopultakin vastuun naista holaytyksista. Onhan taa nyt ihmisyyden vastaista.

Internet-sivujen ulkoasu uudistettiin taman paivan tarpeiden mukaiseksi kuluttajabarometrien ja -indeksien yms. antamien tulosten perusteella (kuulema). Yhdenmukainen muotoilu noudattaa (kuulema) uutta, paivitettya strategiaa ja tukee maariteltya ideologiaa, arvoja, aatteita, suunnitelmia, ja mita naita nyt on. Tavoitteena on olla alansa ykkonen ja dynaaminen edellakavija omalla alallaan (kuulema).

Ja nyt kuulema pitaisi paasta ansaitulle lomalle Leville kelkkailemaan ja kuuntelemaan Antti Tuiskua. Pah. Hiiret pysykoon toissa ja kissa lahtee juomaan viinia ja syomaan pihvia Etela-Amerikkaan.

Torstaina 12. marraskuuta 2009
Viimeista viedaan Oseaniassa
Oi-joi-joi, mitahan tahan nyt Uudesta-Seelannista keksis. Kohta alkaa olla 6 viikkoa taynna ja aika lahtea kiwilandiasta. Jos Aussit oli tapahtumarikasta aikaa, niin sitten Uusi-Seelanti (miks toikin kaannos pitaa olla noin pitka, englanniksi lyhennelman NZ ymmartaa kaikki, paljon on tassa maailmassa asioita vinksallaan) on ollut taytta tykitysta alusta loppuun. Kaikki oikeastaan tuli nahtya mita pitikin ja lahes koko maa tuli nahtya. Pohjoiskolkka meinas jaada kaymatta, mutta siihenkin loytyi aikaa kun loysin halvan lennon Nelson-Auckland -valille. 45 euroa, ei paha. Vahan sattui sydamesta lentaa taas ilmastonmuutoksen takia, mutta noi halvat lennot ei kylla ihmisia kannusta kayttamaan vaihtoehtoisia kulkuneuvoja. Taalla ollaan hyvinkin ekoystavallisia, mutta lentoja saa valilla alyttoman halvalla. Ja enkohan ma oo oman osani tehnyt kayttaessani busseja joka maassa, kun suurin osa vuokraa auton tai campervanin. Niin, muutama kolkka jai kaymatta, mutta pitahaan jotain jattaa ens kertaan.

Lampaita, jaatikoita, vuonoja, vuoria, lampaita, jarvia, tuulisia kallioita, sateisia kukkuloita, lampimia pubeja, kylmia yosijoja, puheliaita bussikuskeja, mukavia paikallisia, vanhoja tuttuja, uusia tuttavuuksia, lampaita, tulivuoria, vihreita niittyja, vinoon kasvavia puita, maorin nimisia paikkoja, lintuja, kukkia, peuroja, lehmia, lampaita, viineja, oluita, fish and shipseja, rugbya, erilaisia aktiviteetteja, luonnossa samoilua, Cap. Cookin antamia paikannimia. Kaikkea tata on Uusi-Seelanti ja paljon muutakin. Jalleen kerran kuvat kertovat enemman kuin turhat lassytykset.

Ei oo ihan hirvea ihme etta kaikki tata maata hehkuttaa. Jokaiselle riittaa varmasti jotakin tekemista. Mutta kai kaiken hyvan pitaa loppua aikanaan ja taytyy siirtya eteenpain. Jotenkin tuntuu, et taa hortoilu parantaa kuin sika juoksuaan edetessaan. Onpahan taas muuten mitaansanomaton sanonta. Ensinnakin, onko kukaan koskaan nahnyt sian juoksevan sataa metria pitempaan. Toiseksi, luulenpa, etta vaikka nakisikin, tuskinpa sika on niita juoksijoita jotka ottavat alun rauhassa, etta jaksavat rutistaa lopussa. Siksipa luulenkin, etta sanonnan on keksinyt pitkanmatkan juoksua harrastavan miehen pettynyt vaimo, joka sanoi tuon ensi kerran miehestaan kun ei hanta kiinni saanut.

Perjantaina 13. marraskuuta 2009

Jannittavia aikoja

Eletaan jannittavia aikoja. Ihan vatsassa kurmistelee. Liekko yokkosia. Ensi maanantai olisi edessa lento Tyynenmeren (siis onko meri tyyni vai Tyyne-nimisen naisen oma meri?) latakon yli Santiago de Chileen. Taakse jaa siis lansimainen kulttuuri ja vaihdossa kateen tulee latinalainen elamanrytmi.

Paluu Etela-Amerikkaan viiden pitkan, odottavan vuoden jalkeen. Niin paljon on taphtunut sina aikana puolin ja toisin. Uusia tuttavuuksia ja mahdollisuuksia, kariutuneita unelmia ja toteutuneita haaveita. Kihelmoivan kutkuttavaa nahda millainen on ensimmainen jalleennakeminen valillamme pitkan eron jalkeen.

Vielako vanha suola janottaa? Onko ilmassa kipinoita? Roihahtaako vanha lempi entista korkeammalle kuin takkatuli kuivassa koivuhalossa? Onko suhteemme kuin kuiva heinakasa nuotion vieressa vai kasa matanevia, sammaleisia risuja aitan takana?

Onko mahdollisesti pienta hapuilua ja kyttailya puolin ja toisin. Yhteisten muistojen hakemista ja uudelleen totuttelemista. Itkua ja naurua pitkien illallisten aaressa illan vaihtuessa yoksi. Tulisia tappeluja ja lampimia sovintoja. Pystymmeko unohtamaan vanhat pettymyksemme ja rakentamaan uuden suhteemme entista vahvemmalle perustalle?

Vai onko vanhat tunteet unohtuneet ja tilalla varovaisen kohteliaita toteamuksia ja latteuksia? Kylman hikisia kattelyja ilman poskisuukkoja ja tarkoituksettomia hyvan paivan toivotteluja.

Vai olemmeko perati kavaneet erilleen vuosien saatossa ja molemmilla on omat elamansa, kuvionsa ja menonsa. Onko aika ajanut ohitsemme ja suhteestamme on tullut kuin nakkileipa ilman voita? Kaymmeko nukkumaan omiin sangyihimme leikattuamme ensin varpaan kynnet ja puettuamme pyjamamme? Unohdammeko vaihtaa kalsarimme ja ajaa kainalokarvamme toistemme takia?

Aika nayttaa sanoi kelloseppa.

Kaikkea sita paasee kokemaan ja kohtaamaan, osa 2

  • Te Anaussa (Uusi-Seelanti) tapasin englantilaisen Richardin, jonka menneisyydesta loytyi espanjan opiskelu Valkeakoskella! Puoli-iltaa meni sita paivitellessa ja toinen puoli nauraessa Richardin muistamalle kaannoskukkaselle: Teini-ikaisetmutanttininjakilpikonnat. Luoja paratkoon.
  • Etela-Saaren (Uusi-Seelanti) itarannikolla, Catlinsin, loytyi paikallinen monitoimitaituri, joka oli kerrannyt viiden vuoden ajan kaikennakoista vempainta ja hauskaa yksityiskohtaa eripuolilta maailmaa vanhaan bussiin ja sen ulkopuolelle. Paikassa olisi helposti viettanyt paivakausia ihmetellessa tekeleita.
  • Saksalaisten valtavaa maaraa seka Australiassa etta Uudessa-Seelannissa. Joku vaitti, etta 2 miljoonaan germaania vierailee joka kesa Australiassa.

Posted by Hapa 08:16 Archived in New Zealand Tagged new zealand

Email this entryFacebookStumbleUpon

Table of contents

Be the first to comment on this entry.

Comments on this blog entry are now closed to non-Travellerspoint members. You can still leave a comment if you are a member of Travellerspoint.

Enter your Travellerspoint login details below

( What's this? )

If you aren't a member of Travellerspoint yet, you can join for free.

Join Travellerspoint