A Travellerspoint blog

Amerikan seikkailu 2005, viimeinen osa.

14.9 Keskiviikko

Aamuyöllä bussilla kohti Río Gallegosta, jossa pitäisi vaihtaa liikkuvaa vaunua. Neljä tuntia sinne meni, tunnin odottelu aina niin mukavilla bussiasemilla ja siinä klo 9 aikoihin jatkettiin matkaa kohti Ushuaiaa, kohti luvattua kaupunkia.

Matka ei ollut pitkä kartalla, mutta sitäkin pidempi ajassa. Kaksi rajan ylitystä, kaikkine operaatioineen ja jonotuksineen, neljine leimauspisteineen. Ensin ulos Argentiinasta, sitten sisään Chileen, sitten ulos Chilestä ja lopuksi takaisin Argentiinaan. Jatkuvaa remppaamista bussista ulos ja 10 minuutin päästä takaisin. Välillä mentiin lossilla Primera Angosturan salmen yli ja oltiin virallisesti Tierra del Fuegossa. Ihan vaan Tulimaassa.

Muonaa sai ostettua pieninä annoksina silloin tällöin ja niinpä Ushuaiaan saapuessani, klo 22 aikoihin, olin valmis petiin. Hostelina Antarctica. Daven ja Austinin suosittelema apaja. Kodikas mökki. Ja pitkästä aikaa aamupalakin kuului hintaan. Jihaa.

Täällä meikeläinen köllisi onnellisena pari päivää. Mitään erikoista en meinannut tehdä. Patikointia ja jäätiköitä löytyi lähistöltä, mutta olin jo nähnyt parempia.

15.9 Torstai

Täysin levänneenä lueskelin kirjaa ja vain tarpeellisten toimien, kuten hampaiden pesu yms., toimittamista. Yhtään ei tuntunut pöllömmältä.

Ushuaia on maailman eteläisin kaupunki. (Chilessä on joku laivastoasema vielä vähän etelämpänä, mutta siitä ei nyt kukaan ole kiinnostunut.) 55.000 asukasta asuttaa tätä kalastuksella, tutkimusmatkoilla ja turismilla elävää merenrantakylää.

Kylässä ei siinäsä ole mitään ihmeellistä. Ympäristössä on jäätiköitä, vaellusmaastoja, vuonoja ja vuoria, mutta eivät nekään ole maailmanluokkaa. Ja tietysti voi käydä Antarktiksellä. Monet turistit vierailevat Ushuaiassa vain voidakseen sanoa, että ovat käyneet siellä. Mä en ollu poikkeus.

16.9 Perjantai

Tänään jatkettiin siitä mihin eilen jäätiin. Hieman kävin kiertelemässä kylää.

Varovasti mietin poispäin lähtöä parin päivän päästä. Olin päättänyt lentää suoraan Buenos Airesiin.

17.9 Lauantai

Päätin ostaa lipun huomiselle, ettei menisi aivan luimisteluksi. Sain lähdön vasta sunnuntai-illalle, klo 21:30. Vähän myöhäinen mutta minkäs teet. Toisaalta edellisenä päivänä ostettuna ei voi hirveästi valittaa. Hinta vain 100 taalaa. Bussilla sama reitti olisi samanhintainen, joten säästin ajassa ainakin pari päivää. Ja valtavasti istumalihaksia.

Illalla istuin hostelilla turisemassa huonekaverin, Graham (Englanti), kanssa, kun yhtäkkiä ovesta pomppasi Valerie sisään! Tuli täysin puun takaa kuin myös hänelle se, että mä olin siellä.

Iloinen yllättävä jälleennäkeminen. Jatkettiin istumista unon peluulla ja siinä samalla viimeisten vaihtelua.

18.9 Sunnuntai

Sapattikin meni siinä ihmetellessä.

Sanoin viimein seitsemän kieppeillä hyvästit Valerielle. Se olisi nyt viimeistään tässä. Parin kuukauden tutustumisen jälkeen. Mun matka jatkui ylös pohjoiseen, kun taas hän oli menossa Chilen kautta Uusi Seelantiin ja Australiaan. Haikeata oli, mutta ehkä näkisimme vielä joskus…

Jäähyväiset jälleen kerran ja meikeläinen kentälle. No, siellä ilmoittivat ystävällisesti heti että, kone on ainakin pari tuntia myöhässä ja voisin palata kentälle vasta klo 23 aikoihin. Tuntui hyvältä, mutta onneksi kertoivat rehellisesti.

Otin maksettavan kuskin uudelleen ja pyyhälsin Ushuaian leffateatteriin. Kyllä, siellä on semmoinenkin vanhassa vankilassa. Tiesin, että Valerie ja kolme ukkoa hostelista olivat menneet väijymään elävää kuvaa. Liityin joukkoon. Saari oli rainan nimi.

Pian elokuvan jälkeen oli mun lähdettävä taas. Halailtiin taas ja tällä kertaa lupasin lähteä varmasti. Näin tapahtuikin ja en nähnyt Valerieta enää. Hän jatkaa hortoiluaan Tyynenmeren tuolla puolen aina ensi vuoden puolelle.

Klo 01 kone vaappui jo ilmassa. Paikalliseen tapaan tarjoilivat ruokaa vielä klo 02 aikoihin lihoineen päivineen.

Yritin nukkua.

19.9 Maanantai

Silmät rähmää täynnä odotin peloin sekaisin tuntein oliko reppuni samassa koneessa. On huonoja kokemuksia näistä lentokenttien sekoiluista. Mutta, sieltä kauhtunut reppuni ilmestyi mustien läppien takaa. Mukavaa.

Mietin mitä tekisin. Yritin löytää kentältä tirsojen otto paikkaa. Aamuyöllä on vähän huono mennä kyselemään yösijaa. Usein/melkein aina myydään ei oota.

En löytänyt mukavan näköisiä penkkejä, joten päätin riskeerata. Otin taksin ja suuntasin San Telmoon. Taas.

Vaihtelu virkistää, enkä mennyt vanhaan hostelliini. Valitsin pari muuta kohdetta. Niinhän siinä kävi, että ensimmäisestä myytiin ei oota, mutta toiseen päästettiin sisään. Tosin jouduin valehtelemaan, että on mulla varaus. Sen verran, oli yövartijallakin rähmää silmissä, ja korvissa, että otti sisään. Loistavaa.

Unta kupoliin.

Puolilta päiviltä kömmin immeisten ilmoille ja kävin kaupungilla näyttäytymässä. Monikansallista burgeria huuleen ja elämä hymyili taas. Eipä ollut kaupunki ihmeemmin muuttunut sitten viime kerran. Mutta olihan se hyvä varmistaa.

Illalla kävin parin aussin, Julie ja kaveri-jonka-nimen-oon-unohtanut, kanssa syömässä elämäni parhaan piffin. Aaaaaaaaaaaaaaah.

Onnellisena untenmaille.

20.9 Tiistai

Yritin aamupäivällä käydä moikkaamassa tuttuja Maailman lopusta, Tonya ja Manua, edellisen käyntini hostelissa. Toinen ei ollut paikalla ja toinen nukkui heräämättä. Jätin viestiin hyvästit ja pärjäilyt. Kerroin olevani lähdössä huomenna.

Illalla käytiin aussien, kanukki-pariskunnan ja amerikkalais-ukranalais–neidon kanssa syömässä ensin japanilaisessa ja sen jälkeen tytöt halusivat nähdä elokuvan Charlien suklaatehdas tai sinnepäin. En tykännyt. En yhtään.

Morjestelut kaikille muille paitsi Julielle, jonka kanssa oli tarkoitus nähdä Montevideossa.

Huomenna siis uusi maa ja uudet valloitukset! Olisikohan 14. vai 15. maa. En ollut enää kärryillä.

21.9 Keskiviikko

URUGUAY 21.9 – 25.9

  • mukavan tuntuinen, ihmiset rennompia kuin Argentiinassa
  • tranquilo
  • pieni
  • klisee: Etelä-Amerikan Sveitsi

Tärkeät faktat:

  • valuutta: 1 euro : 29 pesoa
  • koko:
  • olut: Pilsen
  • ruoka: liha eri muodoissa
  • juoma: matè

Vähä unisen, mutta huonosti nukutun yön jälkeen pomppasin pystyyn ennen kukon pierasua ja suuntasin paikalliseen Etelä-satamaan. Sieltä lähtisi lautat paikallisen Suomenlahden, Rio de la Platan, yli pohjoiseen.

Leimoja nahkakuorien sisään ja ukko kyytiin. Putkuttelu kesti 3 tuntia ja juuri kun oltiin tulossa satamaan niin saksalainen Miriam istuutui viereen! Käsittämätöntä. Oltiin viimeksi nähty La Pazissa, joten molempien hämmästys oli suuri. Pieni on maailma, mutta myös kiireinen. Reilussa 15 mineetissä vaihdettiin kuulumiset ja sitten erkanivat tiet jälleen. Neidolla oli kova kiire jatkamaan Montevideoon. Mun taas piti löytää rahanvaihtopiste, koska olin laiskuuspäissäni skipannut sen Buenos Airesissa.

Unohdin Montevideon tältä päivältä. Sanoin tulevani sinne huomenna ja annoin hostelin nimen jonne yrittäisin. Aika turhaa. Eipä nähty enää. Tyttö lienee nykyään jo Saksassa.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Törmäsin puolestaan Julieen ja meksikolaiseen Ricardoon jo satamassa. He kertoivat jäävänsä Coloniaan ainakin yhdeksi yöksi ja pyysivät mukaan. Eli yöksi jäätiin Coloniaan. Niin se mieli muuttuu.

Oli helppoa espanjaa puhuvan kanssa. Mä ja Julie vaan tultiin perässä, kun Ricardo hoiteli meidän asioita. Mun motivaatio espanjan kanssa oli aika nollissa, kun parin päivän päästä olisin jo Brasiliassa. Jo pidemmän aikaa oli tunne etten hirveästi edistynyt kielen kanssa. Esimerkiksi Argentiinan slangi kuulosti käsittämättömältä mongerrukselta.

Colonia, koko nimi on Colonia del Sacramento, on tosi leppoisa ja mukavan tuntunen pikku lomakylä. Erittäin viihtyisä. Aikoinaan salakuljettajien portti Buenos Airesiin täynnä mukulakivikatuja ja historiaa. Autoja yli 50-vuoden takaa, vielä vanhempia rakennuksia, rauhallinen elämänmeno. Tuli mieleen Suomenlinna.

Pyöräiltiin kylän ympäri ja räpsittiin turistikuvia. Ei tullut mitään hirmu hääppöisiä, mutta se ei ollut paikoista kiinni. Lounas nautittiin koululaisten paraatin marssiessa ohitse. Mätin lounaaksi kunnon kiekon huiviin ja sitten voittikin siesta. No, vähän arvelinkin, etta näin kävisi. Täysin mietitty juttu!

Illalla käytiin kolmistaan yhdellä chileläisellä lomailijalla höystettynä pelaamassa biljardia. Piestiin pojat Julien kanssa. Biljardi on kiva peli.

22.9 Torstai

Hitaasti mutta varmasti ylös. Päätin syödä kunnon aamiaisen pitkästä aikaa. Harhailin pitkin katuja, mutta sama homma kuin Argentiinassa. Ei edes näyttänyt, että joku ravinteli olisi auki aamusella. Saati sitten joku viitsisi tehdä jotain. Näissä maissa ei kyllä perusteta paljonkaan sanonnasta ”aamiainen on päivän tärkein ateria”. Kukakohan senkin on keksinyt. Sairasta. En edes muista milloin olisin syönyt kunnon aamiaisen. Nytkin vaan pahimpaan hätään banaaneja ja kuivaa leipää. Yök.

Ennen lähtöä kävin vielä rakon tyhjennyksellä. No, huomasin siinä homman hoidettuani, että olin kussut pideeseen! Mitä helvataa ne tekee yleensä vierekkäin. Täysin turha vehje sanon minä. Toivottavasti kusin sen tukkoon.

Klo 13 hypättiin Julien ja Ricardon kanssa autobussiin ja matkattiin kohti Montevideota. Pääkaupunki on Hesaa isompi, noin 1,3 miljoonaa asukasta. Aika mukavan tuntunen. Ei liian iso ja uruguaylaiset eivät tuntuneet niin nokka-pystyssä-kulkijoina kuin argentiinalaiset. Montevideossakin Colonian tavoin paljon vanhoja rakennuksia, erityisesti Ciudad Viejassa. Eli vanhassa kaupungissa. Suosittelen Montevideota ja Uruguayta lämpimästi vaikken kauan siellä pysynytkään. Mutta se ei johtunut viihtyvyydestä vaan omasta kiireestä. Huono homma.

Illalla käytiin vertailemassa onko piffit täällä yhtä hyviä kuin naapurissa. Tällä kertaa ei ollut, mutta aina ei voi voittaa.

Käytiin myös baarikadulla lähellä keskustan Plaza Independenciaa. Törmättiin siellä Colonniassa tavattuihin kanukki-tyttöihin. Katu oli vähän samanlainen kuin Suomessa kesällä kävelykadut terasseineen. Oikeastaan just-eikä-melkein. Ilmakin koleanlainen kesäilta Suomessa.

23.9 Perjantai

Julie ja Ricardo lähtivät tänään takaisin Buenos Airesiin. Molempien hortoilut alkoivat olla lopussa. Julie, 39-v., palasi markkinointihommiin kotikulmille. Ricardo oli taas reissussa argentiinalaisen tytön takia, mutta se suhde oli kaatunut jo alkumetreille. Eikä vähiten kaverin ”macho”-asenteen takia. Ei ollut ruoho vihreämpää etelämpänä.

Tänään käppäilin ympäri kaupunkia. Herttasen näköinen ja ehkä jopa hieman turahtaneen näköinen.

Mukavaa oli vaan käppäillä. Pientä tutkintaa mihis sitä lähtis seuraavaksi. Aivot käyvät jälleen aivan kuumina ja muu kroppa joutuu täysin huilaamaan, jotta päästään hyvään lopputulokseen. Turha lähteä hätiköimään ja tekemään hutiloitua ratkaisuja. Hyvällä levolla ja runsaalla ravinnolla tulee parhaat tulokset. Jätetään hölmöilyt noviiseille.

Olin vähän suunnitellut meneväni rannikolle, Punta del Esteen. Mutta näin talvikaudella siellä ei olisi hirveän kuuma ja olisikohan siellä ketään muutakaan. Se on pelkkä rannalla löhöilypaikka, joten en saanut oikein udeltua olisiko siellä mitään tehtävää tähän aikaan vuodesta.

Asian ratkaisi Riosta tullut meili. Se oli Martinilta, jonka näin viimeksi La Pazissa, että olisi parhaillaan Riossa ja viipyisi pari viikkoa. Siispä Brasiliaan. Ja aina Rioon asti.

Apropoo, toisaalta milloin menisin Pantanaliin. No, Riostakin pääsisi sinne.

24.9 Lauantai

Tänään lisää hieman Montevideon tutkailua, mutta pääpaino meni kysymykseen miten pääsisin parhaiten Brasiliaan. Bussi, lentokone, bussi, lentokone, kumpi vai kampi. Hostelin neidon, entinen lentopallomaajoukkueen pelajaa, avustuksella meni vanhaan tuttuun eli linjuriautoon. Ja halvimmalla, ja helpoimmalla, pääsisi menemällä aina Sao Pauloon asti. Ei tarvitsisi istua bussissa kuin, ehkä noin 35 tuntia.

Päivä meni odotellessa ja siinä haaveillessa Rioon rannoista missasin kaupungissa olevan jonkinnäköisen itsenäisyyspäiväviikonlopun. Nätisti. Oli kuulemma kunnon karnevaalit ja mun ei ois tarvinnut kun astua ulos. Hölmöilin tosissaan. En tiedä miten siinä kävi niin, mutta niin vain kävi. Oho.

Bussiaseman tiskillä vähän pelotti antaa passi virkailijoille, kun kertoivat hoitavansa rajan ylityksen. Ei mielellään luovu passistaan ikuna, mutta nyt kannatti. Luotin uruguaylaiseen heinäpellon poikaan ja enkä suotta ollenkaan. Yhtä helppoa mulle kuin olisin mennyt Kuopioon.

Sitten alkoi tämän hortoilun pisin rypistys. Paikallista aikaa klo 22:30 starttasi kuski menopelin ja lähdettiin kohti pohjoista. Edessä pikku rypistys.

25.9 Sunnuntai

BRASILIA 25.9 – 6.10

  • portugali ei ole lähelläkään espanjaa, ainakaan lausuttuna
  • kauniita naisia
  • Rio de Janeiro eli Tammikuun joki
  • Caipirinhat

Tärkeät faktat:

  • valuutta: 1 taala : 2,9 realia
  • koko: vähän pienempi kuin Bushlandia
  • olut: Brahma
  • ruoka: maksat-niin-paljon-kuin-syöt -ravintolat
  • juoma: caipirinha, erilaiset etelän hetelmistä puristetut mehut

Tämä päivä meni bussissa. Välillä syötiin, välillä istuttiin. Bussissa oli aika miettiä elämää suurempia kysymyksiä. Miksi Jari Porttilalla on niin suuret silmäpussit? Kun laihduttaa niin minne joutuu laihdutettu läski? Jne.

Kovin paljon kysymyksiä, kovin vähän vastauksia.

Yritin myös opiskella opaskirjan takaa portugalia. Sanat näyttivät aivan samoilta kuin espanjassa, joten kyllä sillä pärjää. Kuinka naiivi sitä ihminen voi olla…

26.9 Maanantai

Aamulla siinä viiden aikoihin oltiin Sao Paulon rodoviàriassa, pääbussiasemalla. Viimeistään nyt iski karu totuus. Puhuvat kyllä portugalia niin eri tahtiin, että mitään ei ymmärrä. Elekielellä on vedettävä. Paitsi vanhasta tottumuksesta espanja punki väkisin huulien välistä maailmalle ja nimenomaan pitäisi edes yrittää portugalia. Voi että.

Kuitenkin jotenki espanjalla sain kysyttyä missä olisi lippuluukut Rioon. Kaveri vei ihan kädestä pitäen perille. Bussikin lähti tunnin päästä. Kivaa.

Ei tarvinnut kauaa lueskella asemalla, joka on semmoisen keskikokoisen suomalaisen kaupungin kokoinen.

Iltapäivän puolella olin Riiossa ja nappasin taksin kohti hostel MellowYellowia. Alku meni ihan sekoillessa, kun mulle antoivat sängyn mutteivät lokeroa. Pidin pintani ja lopulta sain vaihdettua huoneen parempaan, mutta lokero puuttui edelleen. Hyvinhän se ei mennyt. Luovutin.

Siinä hötäkän keskellä törmäsin Martiniin ja kun sää ei todellakaan ollut hääppöinen, niin ilta meni hostellin yläkerran baarissa turisten, syöden ja juoden. Martin ja Andrew (Australia) olivat olleet kaupungissa vajaan viikon ja koko ajan kurja sää. Eivät olleet päässet edes rannalle. Näytti hyvältä.

Oli tietovisa-ilta, mutta ei pärjätty kovin kaksisesti. Oltiin vähän takakireitä ja toisten ryhmien käytöksestä haiskahti vilppi. Pojat kävivät vuorotellen kusella joka kysymysten jälkeen. Internet oli kerrosta alempana.

27.9 Tiistai

Sainpa nukuttua aikaista hyvin ja sateesta huolimatta hyökkäsin Andrewin matkaan kaupungille. Kaverilla alkoi aika loppua ja sen piti vikoina päivinä kiertää kaupunkia oikein tosissaan.

Kierreltiin keskustassa. Nähtiin erittäin ruma öljyfirman, Petrobras, pääkonttori, joka näyttää rubiikinkuutiolta sillä erotuksella, että kaikki sivut ovat saman värisiä. Harmaita. Käytiin melkein yhtä erikoisen kirkon sisällä. Valtavan kokoinen kartion muotoinen kirkko. Harmaa sekin. Kierrokseen sisältyi lisäksi kirkko, pari puistoa, kuuluisia rakennuksia ja jotain muuta. Siinä keskustassa pyörittiin, mutta jatkuva sade laski suurimman innostumisen.

Käytiin syömässä lounasta kuuluisassa kahvilassa, Bar Luisissa, ja pikku hiljaa tuli Riion hintataso selväksi. Ei oltu enää Argentiinassa.

Kaupungin nimestä sen verran, että normaalisti kaupungit nimetään sen päivän pyhimyksen mukaan jona kaupunki löydetään/perustetaan. Esimerkiksi Sao Paulo. Rioa perustettaessa tammikuussa ei löytynyt yhtään pyhimystä, mutta portugalilaiset luulivat tulleensa joen suuhun. Eivät kuitenkaan tulleet vaan isoon lahteen. Yhdistivät kivasti kuitenkin pari asiaa ja näin sai nimensä Rio de Janeiro.

Siinä käppäillessämme kuulin kun joku huusi ”Harry” keskellä Riioa. Oho. Britti-Chris, Perun Huarazin ajoilta, se siellä huhuili. Oli päättelemässä myös reissuaan Riioon. Näin se oli vähän kaikilla. Itse asiassa mäkin olin menossa kyselemään lippujen hintoja Helsinkiin. Kaikki kiva loppuu aikanaan.

Kutsuin Chrisin meidän hostellin barbeque-iltaan ja söimme itsemme tuhtiin kuntoon. Ruokailun jälkiin lähdettiin Martin, Andrew, Chris, Mitch ja mä viereiseen Ipanemaan. Päädyttiin irkku-pubiin. Mitch oli Minnesodasta ja tiesi jotain suomalaisista. Kyseli saunasta ja yritin kovasti myydä ajatusta rakentaa oma sauna. Jäi miettimään.

Samaan baariin eksyi myös pari supi-suomalaista ukkoa. Pojat olivat Stadista tulleet loman viettoon eivätkä meinanneet millään uskoa meikeläisen tekemää matkaa. Uskokaa pois.

Siinä menikin turistessa niin kauan, että ei päästy enää Chris kanssa yökerhoon sisään. Maassa maan tavalla ja puoli kahden jälkeen ei ole asiaa sisään. Ihme sääntöjä.

28.9 Keskiviikko

Taaskaan EI paistanut, joten päivä meni vaan ihmetellessä. Huomenna kuulema pitäisi paistaa. Sama laulut ollut joka päivä! Ja illalla alkoi satamaan oikein kunnolla. Ei kerrottavaa jälkipolville.

Mitä nyt yritin ratkaista kotiin lähtöä. Auh, pelkästään sattui jo miettiä tota. Kaikki se asioiden järjesteleminen pelkkä ajattelukin aiheuttaa välittömän päänsäryn.

Ian (Skotlanti), Heather (Kanada) ja irkku-pariskunta olivat saapuneet kaupunkiin. Ian, 30-v., ja Heather, 21-v., olivat vasta aloittelemassa omia retkiään. Ian oli Glasgowsta ja omisti ehkä vahvimman aksentin mitä olen ikinä kuullut. Jopa muutamalla skotlantilaisella tytöllä oli vaikeaa ymmärtää häntä, jos hän puhui nopeasti. Työkseen, silloin kun ei hortoillut, mies työskenteli matkapuhelin alalla suunnittelijana. Heather oli Kanadan Saschetwan osavaltiosta, jossa ei kuulemma ikinä tapahdu mitään. Ian jatkoi hortoiluaan maailmanympärilipulla vielä kuukausia, mutta Heather palaili kotio joulukuussa. Myös kaksi aussi-neitoa saapui sulostuttamaan mun, Martinin ja Andrewin huonetta. Nimet ovat kyllä jääneet täysin unholaan. Ja todennäköisesti siellä myös pysyvät.

Tutustuttiin yläkerrassa.

29.9 Torstai

Kelit jatkuivat. Käytiin Martinin kanssa oikein shoppailemassa. Mulle tarttui kaksi t-paitaa. Piti käydä ihmettelemässä Kristus-patsasta, mutta kun ei paista, niin ei paista. Tänään ei tosin satanut, mutta kun se näköalakin on aika tärkeä. Niitä kuuluisia turistikuvia on turha otella 3 metrin näkyvyydellä.

No, kävin sentään jo Copacabanan rannalla. Autiota, kovin autiota. Näkisinköhän aurinkoa ennen keväthankia. Veti mielen synkäksi.

Illalla lähdettiin isolla nipulla paikalliseen tanssiravintolaan. Meikeläisen ensimmäinen kerta brasilialaisessa yökerhossa. Mukana Martin, Andrew, Ian, Heather, aussitytöt, hostellin väkeä sekä pari vierailevaa tähteä.

Ei taittunut samba meikeläiseltä. Saattaisi mennä lonkat siinä hytinässä paikaltaan tai kannikat nyrjähtää.

Lähdin yksin aikaisemmin kotio kun muut ja kävelin vahingossa väärää katua pitkin kotio. Oikeaa katua pitkin hostelli oli noin 200 metrin päässä. Huomasin virheen ajoissa, mutta laiskuus päissäni otin taksin. No kuski lähti ajamaan aivan väärään suuntaan ja kesti tovin ennen kuin sain kaverin pysähtymään. Jouduin ottamaan sieltä sitten toisen taksin kotio. Hyvinhän se ei mennyt.

Muut tulivat pikku hiljaa kämpille. Osalla venyi aina seuraavaan aamupäivään.

30.9 Perjantai

Vihdoinkin päästiin Martinin kanssa kuuluisalle sokeritoppavuorelle! Pão de Açúcar. Turisteina pähkäiltiin Riion kokoa. Aikasta iso. Siis valtava. Kokoa on aivan turha yrittää kuvailla kun kaupunki ihmeellisesti luovii pitkin mäkien ja vuorien välissä. Lisäksi nuo kuuluisat hiekkarannat!

Iltapäivällä oli vuorossa hostelin järjestämä retki Kristus-patsaalle. Cristo Rendentor. Siinä lähtöä odotellessa eräs tyttö kysyi multa olinko Utilassa viime keväänä. Sanoin olleeni. Löi täysin tyhjää. Hän onneksi virkisti muistiani, että oltiin samaan aikaan sukeltamassa Althonin sukelluskoulussa. Myöhemmin nähtiin vielä Nicaraguassa. Rose oli hänen nimensä ja ikää 22-vuotta. Kotoisin Skotlannin William Wallace -kylästä, Sterlingistä. Oli nyt liikenteessä kaverinsa, Daphnen, kanssa ja palailemassa maanantaina kotio.

Auringon laskiessa oltiin ylhäällä Kristuksen kupeessa. Näkyi Riio hieman toisin. Maracana, joka oli remontin takia suljettu, Flamengo, Ipanema, Copacabana, Leme, Leblon, Lapa, Centro, kauempana surullisen kuuluisat favelat, slummit.

Turistikuvia tuli taas kerta heitolla kymmeniä lisää ja osa niistä meni suoraan silppuriin.

Illalla olisi ollut vielä isot juhlat kadulla, mutta passasin suosiolla. Ei vaan jaksanut.

1.10 Lauantai

Muut pojat olivat mulle aamulla näreissään. Olivat tavanneet joukon suomalaisia neitoja juhlissa ja olivat toivoneet, että mä olisin ollut rikkomassa jäätä. Ähäkutti, en ollut.

Tänään tein kovan ratkaisun ja painuin ostamaan lippua kotio. Kun ratkaisu on tehty niin turha sitä on pitkittää. Meinasi vaan käydä huonosti, kun keskustan toimistot olivat kiinni lauantaisin. Onneksi hostelilta neuvottiin ihan nurkan taakse suuren ja mahtavan Varigin toimistoon.

Sain lipun jo ensi keskiviikoksi. Eikä maksanut kuin 1000 euroa. Nopeasti se käy. Sen verran otin myöhemmäksi, että kerkiän veneretkelle tiistai. Menopaluu oli halvempi kuin yhdensuuntainen, joten otin varmuuden vuoksi paluulipun mahdollisimman kauaksi. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

Iltapäivällä ryntäsin Ipaneman rannalle muiden perässä. Me asuttiin Copacabanan rannasta 100 metrin päässä, mutta Ipanema on vielä parempi. Pientä nippelitietoa. No, yritin etsiä Martinia heinäsuovasta, ihmisiä kuin pipoa, mutta törmäsinkin sen sijaan kolmeen kalifornialaiseen, Blake, Ernie ja Dennis. Heidän kanssa hengailtiin rannalla kunnes nälkä yllätti. Lähdettiin kotio.

Iltasella Martin sanoi hyvästit ja lähti lentäen pohjoiseen Salvadorin hiekkarannoille. Aikoi painaa kuukaudessa Trinidad ja Tobagoon ja lentää sieltä kotiin Edinburghiin. Myöhemmin jatkaisi töitään Kazakstanista!

Me muut pojat, Ian, mä, jenkit, Tim (Uusi-Seelanti) sekä britti-Andrew, käytiin eräässä yökerhossa tanssimassa huolemme pois. Tai oikeastaan vain katseltiin kun brasilialaiset tanssivat huolensa pois. Sen verran kivasti liikkuu lantio, ettei itsellä ole mitään asiaa siihen leikkiin, paitsi tukevassa laitamyötäisessä. Jätin myös yleisön pyynnöstä punnertelut vähemmälle. En kuitenkaan osaisi suorittaa niitä niin puhtaasti kuin oppi-isäni.

Brasilian baareissa ja yökerhoissa on jännä systeemin maksamisen kanssa. Yksittäisiä ostoksia ei makseta heti vaan ne merkitään saapuessa saatuun korttiin. Pois lähtiessä annetaan kortti kassalle ja maksetaan kaikki kerralla. Mitenköhän toimisi Suomessa? Saataisiin hieman lisä väriä aina niin eloisiin narikkahetkiin.

2.10 Sunnuntai

Tänään oli ohjelmassa futispeli. Paikallinen Botafogo-Sao Paulo. Sinne mentiinkin aika isolla ryppäällä hostelilta. Hostelin järjestämä, joten ei tarvinnut kun lyödä realit tiskiin. Mukaan lähtivät tutut naamat. Rose, Dahpne, Heather, Ian, jenkit, Tim, brassi-opas Paolo, ranskalaispariskunta. Alkoi jo porukka nivoutua.

Hieno tunnelma, muttei kyllä voittanut Argentiinan pelejä. Tosin katsomoiden rakenteet meinas aiheuttaa slaagin. Näyttivät nimittäin aivan perusrakennustelineiltä ja kun täysi tupa hyppii yhtäaikaa, niin tuli äitiä ikävä. Sao Paulo taisi muuten voittaa. Ei muistu mieleen, muttei pelillisesti ollut mikään ihmeellinen. Botafogo ei saanut sydäntäni.

Illalla käytiin jenkkien, skottien sekä Heatherin kanssa istumassa irkku-baarissa. Mukava illanvietto, jota jatkettiin vielä hostelilla hiiren hiljaa hiiskuen. Saattoi livetä pari kertaa.

Jossain vaiheessa ryömin nukkumaan.

3.10 Maanantai

Tänään aika rauhallista. Porukka väheni, kun skotti-tytöt lähtivät kotio.

Lopun odottelua. Illalla haettiin Ianin ja kiiwi-Timin kanssa nahat tietokilpailusta. Tosin tällä kertaa se oli kyllä täysfarssi, kun kaikki yritti huijata niin paljon kun mahdollista. No ainakin huijattiin parhaiten.

4.10 Tiistai

Tänään taas iisisti. Pikku hiljaa rupesi sisäistämään, että hortoilu oli tosiaan kalkkiviivoilla. Veti mielen vakavaksi eikä oikein enää huvittanut nähtävyyksiä katsomassa. Ei jälkipolville kerrottavaa.
Mitään ei tarvinnut enää tehdä, eikä ostaa tai mitään muutakaan. Rennosti vain. Kai se oli semmoista torstain haikeaa odotusta ja viime kuukausien tapahtumien kertausta.

5.10 Keskiviikko

Tänään oli kauan odotettu veneretki tyyliin syö-ja-juo-niin-paljon-kun-jaksat. Ianin ja Heatherin kanssa lähdettiin reissuun. Muut jänisti. Ketä nyt enää hostellissa oli. Kiiwi-Tim passasi reissun vasta viime metreillä.

Mutta meillä kolmella oli hauskaa. Nauraa räkätettiin täysin päättömästi meidän omille ”hyville” jutuille. Mm. Bob-the-burgerille, stone-peopleille, Heatherin ns. poikaystävälle, joka näytti 8-vuotiaalta. Lisäksi ihmeteltiin mitä ongelmia Fuck You -biisin laulajalla on ollut menneisyydessä, kun pitää laulaa niin rumasti.

Lisää suomalaisia löytyi laivalta. Pertti Jyväskylästä oli lomilla.

Nätti päivä, viimeiset epätoivoiset yritykset saada brunaa. Uimaan en uskaltanut mennä orastavan korvakivun kanssa, mutta laivan kannella oli mukava naattia Brasilian ilmastosta.

Päivä huipentui satamaan tuloon ja kapteenin törmättyä parkissa olleeseen veneeseen! Älkää kysykö mitä tapahtui. Todennäköisesti jotain kummaa.

Illalla käytiin vielä Heatherin, Ianin, Timin, Andrew, Viv (Englanti) sekä ranskalaisen pariskunnan kanssa ulkona. Ei olisi huvittanut enää painaa, mutta mulle ei annettu vaihtoehtoa. Oli kuulema pakko lähteä vikana iltana ulos. No, näinhän se vähän oli. Helpommin meni hyvästelytkin.

Pari klubia/yökerhoa tuli kierrettyä. Ilta jäi tällä haavaa viimeiseksi Etelä-Amerikassa.

6.10 Torstai

No niin. Kuin enteellisesti kaikki muutkin häipyivät omille teilleen. Ian ja Heather lähtivät yhdessä läheiselle saarelle ennen kuin jatkaisivat seikkailujaan muualle Etelä-Amerikkaan. Meikeläinenkin päätti hyvästellä hostelin tytöt. Halasin Cynthia ja Evelisea ja häippäsin taksiin. Sanoin Timille ja Vivillekkin morjens. Tim oli jatkamassa Jenkkeihin (!) ennen paluutaan kotio ja Viv oli lähdössä kotio.

Lentokentälle, por favor.

Turha taistella tuulimyllyjä vastaan. Nyt oli mentävä.

Ylläri, ylläri, kone oli pari hassua timmaa myöhässä, joten siinä sitten pakarat tunnottomina ja tippa linssissä herkistelin aseman lattialla muutamalla cd:llä reissun tapahtumia. Ei ollut helppoa.

Päästiin Riosta ja aika kivasti vedin sikeitä melkein koko matkan Saksan Frankfurtiin. Siellä kenttähenkilökunta jo odotteli samassa koneessa saapuvia insinöörejä ja samalla pääsi myös eräs hortoilija siivellä. Äkkilähtö Hesaan ja torstaina 7.10 armon vuonna 2005 noin klo 22:30 päättyi tämä retki.

JÄLKISANAT

Kotiin paluu oli kivaa ja mukavaa. Tottuminen oli eri asia. Nuppi vielä täysin sekaisin ja kroppa, no se-on-mitä-on, on aivan jumissa. Ajatukset harhailevat Argentiinan piffien ja Meksikon burritojen välillä, Brasilian tyttöjen ja Perun neitojen välillä, kymmenien ystävien ja tuttujen välillä sekä kymmenien tuhansien kilometrien bussimatkojen kesken.

Liikaa hyviä muistoja. Liikaa taakse jääneitä tapahtumia. Mutta mitään en kadu. Erittäin hyvä reissu ja nyt odottavat uudet seikkailut.

Ja jos tästä hortoilusta joskus tehdään leffa, niin pääosaan haluan ikivihreän Pentti Siimeksen ja hortoilu-tytöiksi Ritva Valkaman, Hannnele Laurin ja Titta Jokisen.

Tai realitytv-sarjaa, niin juontajaksi vaatin Jari Porttilaa sekä selostajaksi Bror-Erik "Bubi" Walleniusta.

Pitäkäähän lukijat itsenne onnellisina.

Päätän Jörkka Donnerin sanoihin: Hortoilu kannattaa aina.

No niin, nyt meiltä loppui muste ja toivottavasti kohta loppuu paperikin.

Posted by Hapa 11:00 Archived in Argentina Tagged argentina

Email this entryFacebookStumbleUpon

Table of contents

Be the first to comment on this entry.

Comments on this blog entry are now closed to non-Travellerspoint members. You can still leave a comment if you are a member of Travellerspoint.

Enter your Travellerspoint login details below

( What's this? )

If you aren't a member of Travellerspoint yet, you can join for free.

Join Travellerspoint