A Travellerspoint blog

Amerikan seikkailu 2005, osa 20, Argentiina jatkuu...

26.8 Perjantai

Yritin viimeisiä shoppailuja tehdä, mutta aika nopeasti tuli kyllästyminen vastaan. Dödö tais jäädä käteen.

Illalla lähdettiin oikein isolla porukalla yöhön. Varmaan semmoinen 15-20 henkeä. Tony, Liz, Manu, Tim ja Doug (Ausseista), kolmas aussi, Gra (Costa Rica), Richard (Englanti), Sarah (USA), puolalainen (!) joose, saksalainen neito yms. hortoilijoita.

Kerättiin porukka kasaan hostelilla ja sitten San Telmon yöhön. Ensin Gibraltar-pubiin, täynnä kuin Turusen pyssy. Tämän jälkeen vielä yökerhoon, jossa jaksoi jopa meikeläinenkin notkua. Ihan pahinta teknoa ei ollut ja jossain nurkassa pystyi jopa puhumaan. Silti ihan perusargentiinalaiseen tyyliin ei jaksanut painaa, mutta aika hyvin kuitenkin. Aika perussuomalaiseen tyyliin neljän-viiden aikoihin kotio.

27.8 Lauantai

...ja painoi jaloissa viime yön elostelut!

Päivän hommiin kuului bussilipun hankinta ja sen kävin ostelemassa. En ollut kuullut mitään Valeriesta, joten päätin lähteä joka tapauksessa huomenna jatkamaan etelään päin.

Vaikka metrolinjat ja bussireitit olivat tuttuja vanhalle konkarille, niin meni silti pitkäksi tällä kertaa. Turistina kartta käteen ja kattelemaan minne päädyin. Helppoa, kun kaikki tiet ovat merkittyjä. Toisin oli esimerkiksi Meksikossa, jossa viittojen välit sai laskea sadoissa kilometreissä. Kiitin luojaani etten ollut nyt siellä. Vieläkin kaiveli ne turhat hortoilut.

Illalla jutustelua kotosalla Lizin, Tonyn ja Manun kanssa. Liz oli päättelemässä espanjan opiskelujaan ja lähdössä Mendozaan. Pojat yrittivät puolestaan edelleen saada töitä kaupungista. Ei se ihan helppoa tuntunut olevan. Samalla musta alkoi tuntua etten viitsisi ruveta edes yrittämään tosissani saada töitä. Olin seurannut vierestä muiden yritystä ja kyllä siihen ihan kaikkensa sai laittaa. Toinen ratkaiseva tekijä oli ettei työllä välttämättä edes elänyt. Ja se oli mulle aika ratkaiseva. Nimenomaan sen takia olisin halunnut töitä etten olisi tuhlannut säästöjäni. Kolmantena tietysti kieli-ongelma, mutta se oli ehkä vaan enemmänkin hidaste.

Muuten vain odottelu ja kamojen pakkailua. Ei napannut.

Valerieltakin tuli vihdoin meiliä, että olisi valmis lähtemään maanantaina. Voivoi, mulla oli jos lippu kourassa huomiselle. No, sama oli reitti, joten nähtäisiin vielä.


28.8 Sunnuntai

Aamupala, henkilökohtainen huolto, vai olikohan se toiste päin, varustarkastus ja hyvästien jättö.
Siinäpä aamun toimet.

Kamat eivät olleet yllättäen tällä kertaa "lisääntyneet", joten menivät aika kivasti reppuihin.

Hyvästit, halailut, poskisuudelmat jne.

Reput kantoon ja metrolla linjurien kokoontumisajoihin.

Asemalla olin härilläni, kun oikeaa bussia ei tuntunut kuuluvan. Mutta löytyihän se, kun viidettä kertaa kyselin. Siinähän se oli vieressä, mutta aivan väärällä laiturilla! Ja juuri lähdössä.

Ukko kyytiin ja kohti etelää, Puerto Madrynia. Tarkoituksena löytää valaita, pingviinejä, merileijonia ja muita meren eläviä.

Sen jälkeen ehkä hieman pujottelua Andeilla…

29.8 Maanantai

Aamulla saavuin Puerto Madryniin noin klo 7:30 aikoihin eli semmoinen 18-19 tunnin rypistys tällä kertaa. Pieni sekoilu bussin kanssa jatkui oikeastaan koko matkan. Reitti kulki itärannikko pitkin etelään. Pysähdeltiin parissa kaupungissa, Bahia Blanca ja Viedma, tauoille ja aina olin varmuuden vuoksi hyvissä ajoin laiturilla. Tai sitten seurailin missä kuski hääräili. Puerto Madrynissa meinasi esimerkiksi mennä pitkäksi, kun kuski tuli viime hetkellä ilmoittamaan, etta tää olisi mun pysäkki. Ei tainnut ymmärtää omaa kyselyäni 5 minuuttia aikaisemmin.

Hirveän hyvin en saanut nukuttua tällä kertaa. Bussi oli hyvä ja muutenkin puitteet kohdallaan, mutta nukkumattia ei näkynyt. Leffojenkaan kanssa ei mennyt taas hirveän hyvin. Ensimmäinen jo nähty rakkaus-komedia, toinen Richard Geren tanssielokuva ja kolmas olisi voinut kiinnostaa, Lost in Translation, mutta ääni ei oikein toiminut ja siinä vaiheessa rupesin torkkumaan!

Ilma perillä oli taas paljon kylmempi ja myssyä päähän. Tuli mieleen minkälaista se olisi etelä kärjessä. Pitikö mun taas saada päähäni jotain älytöntä!? Ilmeisesti piti. Jos olisin vaan lähtenyt Buenos Airesista pohjoiseen päin, olisin jo shortsit jalassa juomassa rannalla virvokkeita. Niinpä.

Puerto Madrynin oli vähän kuin Kalajoen hiekkasärkät. Kesällä varmasti täynnä paikallisia polttamassa ihrojaan, mutta näin talvella ei pala kuin pöllit takassa ja punainen nortti.

Köpöttelin maallisen omaisuuteni kanssa kohti Hostel Viajerosia. Samaan huoneeseen sattui ranskalainen Aurelio. piirrettyjen elokuvien piirtäjä Pariisista! Hänen kanssaan ostettiin tiketit huomiselle retkelle ympäri Península Valdésia. Kyseltiin parista eri toimistosta ja yllättäen tuli erilaisia hintoja retkestä ja ne vaihteli koko ajan. Lähinnä riippui keneltä kysyi. Aah. Niin hermoja raastavaa. Päädyttiin ostamaan liput vain retkelle ja jätettiin veneajelu valaiden luo väliin. Iso virhe!

30.8 Tiistai

Aamulla lähdettiin kiertämään pitkin Península Valdésin niemimaata pikkubussilla. Ja yllättäen jouduttiin Aurelion kanssa eri linjuriautoihin. Matkanjärjestäjän erikoinen.

Meikeläisen paikka löytyi takaistuimelta kolmen huutavan israelilaisen joukosta. Heprean puhumiseen sujuvasti kuului edelleen olennaisena osana huutaminen. Varsinkin silloin kun ympärillä on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä kielestä mitään. Yleensä hortoilijoiden keskuudessa puhuttiin sitä mitä suurin osa ymmärsi. Ihan niin kuin kohteliaisuus syistä.

Näiden alkuvaikeuksien jälkeen olisi kannattanut passata koko reissu. Niin täydellinen fiasko se oli.
Koko päivänä ei nähty kuin erittäin lihavia, täysin kuolleen näköisiä ja mitään tekemättömiä merinorsu-uroksia. Naaraat olivat merellä nauttimassa hiukopaloja ennen poikimista. Valtavan kokoisia eläimiä ne ovat, urokset painavat useita tonneja. Ehkäpä juuri siksi niiltä löytyy tasan kaksi liikerataa: pään ja hännän heiluttaminen edestakaisin. Jos käy oikein hyvä tuuri, saat kuvan kun eläin tekee molempia.

Pientä toivoa oli että urokset olisivat hieman nahistelleet reviireistä, mutta ilmeisesti nekin kähinät oli jo selvitetty.

Siinä oli eläimet. Mainostamisen mukaan piti olla pingviinejä, merileijonia, hylkeitä, lintuja, kettuja yms. mutta hiljaista oli. Todella hiljaista. Tästä täysin suivaantuneena, jopa hieman tuohtuneena, päätin jättää valaiden väijymisen väliin. Se olisi kuitenkin samanlainen fiasko.

No niin se päätös kruunasikin päiväni. Jälkeenpäin kuulin, että se oli monen hortoilun yksi kohokohdista. Esimerkiksi Valerie liikuttui niin valaiden näkemisestä, että tiputti itkeskelyn välissä lapasensa mereen. Niinpä. Ainakin oon saanut monelle hyvät naurut kerrottuani päivästäni.

Loput hermojen riekaleet tuhoutuivat täysin, kun yritin saada jotain hyvää aikaiseksi perillä kaupungissa. Yritin netissä saada tarinoita ja kuvia lähetettyä. No niin, siitä ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Commodore64:kin olisi onnistunut paremmin.

Tämä oli niitä päiviä. Mutta niin kuin sanoin: hyvät naurut tällä päivällä ainakin sai.

Illalla ei auttanut muu kuin heittää hyvästit Puerto Madrynille ja jatkaa seikkailua kohti San Carlos de Barilochea. Kavereiden kesken vain Barilochea, pujottelukeskusta Andeilla. Siellä käy mm. monet eurooppalaiset huiput hakemassa tuntumaa pohjoisen kesäkuukausina.

Bussi lähti klo 21:30, joten mulla oli hyvä mahdollisuus itkeä itseni uneen.

31.8 Keskiviikko

Puolilta päivin saavuin Barilocheen. Suuntasin hosteliin, La Bolsa del Deporte, jonka nimen olin Ianilta saanut. Kodikas, hirsistä tehty alppimaja. Eikun siis andimaja. Sain sijaa majatalosta. Iania ei näkynyt. Oli ilmeisesti rinteessä.

Karistin matkapölyt kurkusta kunnon piffillä.

Ruuan päälle käppäilin kylillä. Kauniilla paikalla kaupunki on. Järven rannalla. Hirsitaloja paljon.
Jotenkin tuli Suomenkin pujotteluapajat mieleen. Mutta kokoa löytyy enemmän. 120.000 ihmistä asustelee tässä suklaastaan ja makeisistaan kuuluisassa laskettelu mekassa. Talvella turistit varmasti kaksinkertaistavat asukasluvun. Ainakin niin paljon heille on tarjolla suklaapuoteja, kahviloita, pubeja, diskoja jne.

Iankin ilmestyi viimeiseltä pujottelultaan Barilochen rinteiltä ja niinpä istuttiin Quilmesin kanssa turisemaan jonnin joutavia juttuja. Miten niitä löytyikin aika paljon, joten varmuuden vuoksi jouduttiin käymään ihan paikallisessa irkku-baarissa kertaamassa pari viimeistä juttua.

SYYSKUU

1.9 Torstai

Ian kertoi tänään enemmän San Martin de los Andesista. Keskus hieman pohjoisempana. Olisi halvempi, ei niin turistinen ja ehkä jopa paremmat rinteet omaava keskus. Se oli päättänyt lähteä jo huomenna sinne.

Mä jäin miettimään asiaa. Mun piti jotenkin ratkaista miten pääsisin etelään, Chilen rajan, tuntumaan. Tie, Ruta 40, Andeja pitkin oli poikki näin talvisin ja toinen tie edellyttäisi menoa takaisin Puerto Madryniin. Kolmas vaihtoehto oli lentäminen. Se kuulosti tähän asti parhaimmalta. Lähdin ottamaan selvää lentolipuista.

Sain selville, ettei lentäminen olisi pahan hintaista. Vahvasti rupesin kallistumaan sille kannalle, mutta koskas sitten lentäisin. Halvin lentoyhtiö lensi vain sunnuntaisin El Calafateen.

Kyllä hortoilu on rankkaa pohtimista.

2.9 Perjantai

Ian häippäsi jo aamupäivän bussilla ja mä sanoin tulevani perässä. Olin päättänyt ostaa lentolipun ja päädyin lopulta lentämään viikon päästä sunnuntaina. Ei menisi liian kauaksi, koska ei mulla olisi edes rahaa pujotella kahta viikkoa. El Calafate ja jäätiköt kutsuvat ensi viikolla.

Päätös tehty ja hyppäsin bussiin kohti San Martinia iltapäivällä. Perillä olin kuuden aikoihin ja mukavasti La Grieta Hostelin hostelin isäntä oli vastassa asemalla. Sain kyydin hostelliin. Paikalla oli Ianin lisäksi Valeriekin. Oho. Olivat tavanneet sattumalta bussiasemalla Barilochessa. Hei vaan.

Kasassa oltiin ja ei muuta kuin saman tien kamoja vuokraamaan Valerien kanssa. Sain edulliseen hintaan housut, lasit ja hanskat sekä suksisetin. Uuden karheet carverit. Olin tyytyväinen. Valerie vuokrasi lautailusetin. Kaupan kautta kotio ja Valerie tarjoutui tekemään mulle jälleen näkemisen riemussa hyvää kasvispastaa. Kivaa. Kuvut täyteen ja loppuilta menikin huomista odotellessa.

Illan mittaan uskoteltiin vielä brittipariskunnalle, Ben (26-v.) ja Abby (21-v.) Lontoosta, että me oikeasti ollaan ihan mukavia ja ne innostui jäämään meiän seuraan lumirientoihin Barilochen sijasta. Voi että, jotkut menee helppoihin!

Käytiin Valerien, Abbyn ja Benin kanssa vielä täpinöissämme tutustumassa paikalliseen pubiin. Ei tulisi uni kuitenkaan huomista odotellessa.

Valerien kanssa puhuttiin ilmabändin perustamisesta. Hän soitti bassoa ja mä kitaraa. Siinä olisi jo puolet bändistä. Haikeana kerroin meidän ilmabändistä kotona. Silloin oli paljon tulevaisuuden suunnitelmia ja unelmia tähteydestä. Tosin kivikkoistakin oli. Esimerkiksi bändi lensi eräistä juhlista pihalle pidettyään liikaa meteliä! Kaikki eivät ole kulttuuri-ihmisiä.

3.9 Lauantai

1. pvä pujottelemassa

Aika hyvät puitteet, lunta riitti oikein mukavasti kauden tässäkin vaiheessa. Sää tosin vaihteli koko ajan ja iltapäivällä meni aina sohjoksi. Ylhäällä huipulla oli sumuista ja sateista, joten aivan ylös menevät hissit eivät olleet auki. Mulle riitti loputkin rinteet. Ensimmäinen päivä 5-6 vuoteen suksilla. Oli aika häijyä!

Meikeläinen ja Abby vedettiin suksilla ja muut laudoilla. Ben elämänsä ensimmäistä kertaa.

Koko päivä painettiin. Tosin aamupäivä meni kamojen, hissilippujen yms. hoitamisessa. Lisäksi meni hetken aikaa kunnes opittiin missä hisseissä on lyhimmät jonot.

Kotio viimeisellä bussilla, klo 18. Tällä samalla bussilla tultiin muinakin päivinä kotio.

Apetta, huonoja juttuja ja hieman olutta. Hupia riitti. Remmiin saatiin taas huijattua kaksi kappaletta täysin kajahtanutta irkkua. Dave, 26-v., ja Austin, 26-v., Dublinista. Austin oli lähdössä parin viikon päästä kodin kautta Manchesteriin, mutta Dave meinasi jatkaa matkaa parin vuoden ajan Australiassa ja siellä päin. Hupi vain lisääntyi. Pojat toivat mukanaan ensimmäisen kohtaamani suomalaisen sitten Panama Cityn. Susanna, 21-v., Korsosta. Mukava tyttö, huolimatta mistä päin oli kotoisin. Hän oli nuorin meistä ja ehkä siksi ujonlainen ja hiljaisin. Nuo seikat tosin kompensoituivat muiden ollessa äänessä koko ajan.

4.9 Sunnuntai

2. pvä pujottelemassa

Sää oli tänään hieman parempi kuin eilen ja päästiin ajamaan uusia rinteitä sisään. Huippua. Muutenkin hieman parempi päivä kuin eilen. Tosin iltapäivällä meni aina liian lämpimäksi.

Päivän nimi oli Dave. Kaveri aikoi eilisen jälkimainingeissa painaa sinisessä puvussa ja krakassa koko päivän! Aivan ei onnistunut, kun kaverin innostus pujottelutouhuihin hyytyi ensimmäiseen varikkopysähdykseen. Tankkaus vei voiton.

En nähnyt kaveria vasta, kun tulin viimeisenä sovittuun tapaamiseen juuri ennen bussin lähtöä. Kaveri tanssitti koko keskuksen suurimmassa ravintelissa laumaa paikallisia neitosia. Hyvin taisi mennä, kun sai heiltä vielä kyydin kotiokkin. Kaveri ilmestyi hostellille vasta yhdeksän jälkeen. Täysi arvoitus missä oli ollut.

Hostelliin saapuivat aussipariskunta Paul ja Katrina, jotka liittyivät myös pujottelunippuun. Paljokohan meitä oli.

Kävin Abbyn ja irkkujen kanssa syömässä viereisessä putkassa illallisen. Hieno paikka aivan naapurissa. Tänne oli palattava. Tosin meinasi lähteä täysin käsistä ja syy taisi olla meidän. Onneksi tarjoilijat olivat myös huumorin ystäviä, joten meidän erittäin huumorintäyteinen jutustelu ei häirinnyt heitä.

5.9 Maanantai

3. pvä pujottelemassa

Taas sää vaihteli ja nyt meni elo pilveen. Huonompaan suuntaan. Urheasti painettiin vesisateesta huolimatta koko päivä ja illalla oli lämmittimillä tungosta.

Nyt maistui unikin jo parin päivän urakoinnin jälkeen. Että se voikin maistua joskus hyvältä. (Lue: melkein aina.)

6.9 Tiistai

4. pvä pujottelemassa

Tänään sää oli kohtalainen. Ei nyt mikään erikoinen. Välillä näytti ja sitten meni taas elo pilveen. Ylhäälle ei ollut taaskaan asiaa. Yhyy.

Päätin siirtyä lautailuun huomenna. Palautin sukset ja monot liikkeeseen, mutta laudan hankkimisessa oli hankaluuksia. Viimein onnistuin saamaan eräästä liikkeestä vuokrattua. Turhaan.

Illalla päätettiin lähteä oikein porukalla ulos. Hostelliin oli tullut vielä eräs jenkki ja ranskalainen, Barnaby, jotka lähtivät myös rekeen. Paikalliseen pubiin aluksi ja sitten discoon panemaan jalalla koreasti. Molemmat kylän ainoita, joten mukavasti paikalliset ja gringot sulassa sovussa.

Ylilyönti ja discosta palatessani vedin upeat lipat. Kunnon haava takaraivossa ja lekurin kautta kotio. Lisää arpia jo ennestään romuluisuun päähäni. Kannatti hölmöillä. Jos ja kun, hiukset lähtee, pitää vissiin ostaa tupee.

7.9 Keskiviikko

Sain kivan päänsäryn eilisistä lipoista. Passasin rinteen suosiolla. Osa kävi vetämässä vanhaan malliin, mutta muutama muukin piti vapaa päivän.

Itse päätin iltapäivällä viedä laudan takaisin ja panin homman askiin. Se oli siinä. En lähtisi hölmöilemään noviisina laudan kanssa, kun päätä jomotti ja tiedossa olisi kuitenkin pelkkiä kaatumisia ja turvallaan olemista. Joku toinen kerta.

Illalla rennosti vaan.

8.9 Torstaina

Tänään muilla rinnepäivä. Itse päätin lähteä huomenna jo Barilocheen. Lento olisi sunnuntaina, joten en viitsinyt jättää lauantaihin. Muut tulisivat perässä huomenna tai lauantaina.

Illalla käytiin porukalla, Valerie, Abby, Ben, Ian, Dave, Austin, Barnaby ja eräs argentiinalainen, syömässä viereisessä ravintelissa. Vähän niin kuin jäähyväisillallinen. Tai siis sen piti olla. Mä olin lähdössä ja irkkujen piti jatkaa huomen aamulla Chileen.

9.9 Perjantai

Keräilin lumppujani pitkin huonetta ja hyppäsin bussiin yhdessä Paulin ja Katrinan kanssa. Hekin olivat menossa Barilochen kautta etelään, joten vaihdettiin meilejä jos nähtäisiin etelämpänä. Ei nähtykkään. Olin liian nopea.

Sain makuualustan vanhasta tutusta hostellista ja samalla varailin huomenissa tuleville neljälle ystävälleni makuusijat. Lupasivat järjestää.

Barilochessa ei oikeastaan sen enempää. Otin iisisti, ja naatin alppimaisemista. Korjaan taas, andimaisemista.

10.9 Lauantai

Jatkoin oottelua huomiselle.

Valerie, Ian, Abby ja Ben saapuivat kuten sovittua iltapäivällä ja mukanaan toivat, oho, Daven ja Austinin. Eivät olleet ikinä selvinneet Chileen. Heidän bussin piti lähteä aamulla klo 6 ja pojat olivat siinä vaiheessa kääntäneet vain kylkeä. Ihme.

Ryhmä rämä kasassa taas ja illalla käytiin meikeläisen viimeisellä eli poikettiin meksikolaiseen illalliselle. Paikalliseen tapaan alettiin syömään siinä klo 22:30 aikoihin ja lopeteltiin puolen yön
tuolla puolen. Itselleni maistui burritot. Mikä ei liene yllätys kellekään, enää.

Hyvästelin porukat siinä aamuyön ensi tunteina. Olin lähdössä aamupäivällä kentälle, joten en viitsinyt herättää muita aamusella.

Haleja, hyvästejä, poskisuudelmia ja lupauksia tavata taas joskus. Toivotin tervetulleiksi pohjolan perukoille. Beniä ja Abbya en nähnyt enää. He olivat tosin tulossa etelään päin myös ja lentäisivät samalla lennolla kuin Valerie Uuteen-Seelantiin. Heillä(kin) oli maailman ympäriliput. En nähnyt myöskään irkkuja tai Iania enää. Dave on toivottavasti jossain Australiassa ja Austinin pitäisi olla työn hankinnassa Englannin Tampereella. Ian puolestaan lensi seuraavana päivänä kotiin Manchesteriin, kun mä lensin Buenos Airesiin etelästä. Menimme sopivasti ristiin. Hän aikoi kerätä rahaa kotona ja sen jälkeen viettää hiihtokausi 05/06 Ranskan Alpeilla.

11.9 Sunnuntai

Aamulla keräsin kimpsuni ja kampsuni ja poistuin takavasemmalle vähin äänin. Muut jatkoivat ruususen uniaan ja minä lähdin valolla kohti aeropuertoa.

Kentällä semmoiseen, kauniisti sanottuna, hieman vanhempaan koneeseen ja ilman paikkalippuja! Sai siis itse valita missä tykkäsi istua. Onneksi ei ollut täysi ja onnistuin viimeisenä tulijana silti samaan ikkunapaikan.

Korvatulpat korviin ja unta palloon. Jopa onnistui potkureitten mölinästä huolimatta.

Välillä laskeuduttiin El Bolsóniin. Päästettiin osa ulos ja muut joutuivat siinä sivussa ihan vaan käymään huvin vuoksi kiertämässä kaikki lentokenttämuodollisuudet. Suomeksi jonottamaan ja odottamaan. Irkku Angela lisäsi hieman jännitystä melkein hyppäämällä Buenos Airesin koneeseen. Oli oikeasti aika lähellä. Se käytiin hakemassa jo koneesta takaisin. No, noi jää iän myötä pois. Tai ainakin pitäisi jäädä.

Illan suusta saavuttiin propellikoneen metelissä El Calafateen ja yhteistaksilla saavuttiin kaupunkiin. Vai kyläksiköhän sitä pitäisi kutsua. El Calafateen tullaan lähinnä maailmankuulun Moreno-jäätikön sekä muiden jäätiköiden takia. Ne ovat turistinähtävyydet täälläpäin maailmaa ja El Calafate on paikka tehdä retkiä jäätiköille.

Aivan hatusta otin ensimmäisen hostellin raamatusta ja tällä kertaa osui ihan kivasti. Semmoinen 8,5. Tosin hieman hövelillä päällä.

12.9 Maanantai

Päivällä tutkiskelin varovasti kiertueita jäätiköille ja kuulostelin tuntoja. Kovasti oli taas myynti halukkuutta, mutta en ratkennut helppoon. Moreno-jäätikkö on se mihin suurin osa ihmisistä menee, mutta mulle kertoi eräs argentiinalainen vosu, Vivian, San Martinissa, että on vielä isompi, Upsala, olemassa ja se on se mitä kannattaa käydä kattomassa.

Kyllä, se on saanut nimensä ruotsalaisen yliopiston mukaan, joka rahoitti jonkin tutkimuksen siellä tai kun se löydettiin tai jotain. Milloinkohan jonkun paikan nimeksi tulisi Jyväskylä tai Rantaperkiö? Olisi mukava kuulla kun erimaalaiset yrittäisivät ääntää nimeä. Hih hii. Kiusa se on pienikin kiusa.

Repsahdin retkeen isommalle ja parille muulle jäätikölle. Semmoinen koko päivän pakettimatka.

Illalla lähdettiin huonekaveri Eddien kanssa syömään illalliselle. Kylillä tallustellessa törmättiin, kas kas, irkku Angelaan, joka liittyi joukkoon. Niinpä, nautittiin peri argentiinalaista, lihaisaa, apetta. On ne kyllä hyviä. Olin siirtynyt nyt jo terveysvaihtoehtoon eli en tilannut piffin kanssa enää ranskalaisia vaan kulhollisen salaattia. Kulinaristi ja vielä päälle terveysintoilija.

13.9 Tiistai

Aamulla oottelin minibussia hostellilla ja samaa teki ranskatar, Aubépine. Yhdistimme voimamme.

Yhdessä noin 100 muun ihmettelijän kanssa lähdettiin kiertämään jäätiköitä. Hieno, uuden aikainen alus vei meitä pitkin vuonoja. Oli jääkimpaleita, jäätiköitä, lunta, yms. Vettä siis erimuodoissa aivan pirusti. Aika moneen wiskilasiin saisi hyvät kuutiot.

No se herkutteluista. Jälleen aika ennen näkemättömiä maisemia meikeläiselle. Syötiin lounasta järven rannalla, jäätikön kupeessa. Mahtavat maisemat.

Ainoa miinus retkessä oli etten nähnyt yhtään jäälohkaretta tippuvan veteen. Se on kuulema homman kohokohta ja ääni aivan käsittämätön. Jotain mitä ei pysty uskomaan ennen kuin kuulee.

Sää oli ihmeellisen lämmin. Villapaidalla pärjäsi aivan hyvin. Aikasta lämmintä oli näin etelässä koko ajan. En tiedä kuinka kylmää olisi keski talvella, mutta en usko että kovinkaan kylmää.

Illallinen syötiin Aubépinen kanssa pitseriassa ja sen päälle nautittiin hyvää argentiinalaista kahveeta. Sitten pitikin lähteä jo yöpuulle. Meikeläisen bussi kohti Ushuaiaa lähti täysin epäinhimilliseen aikaan klo 03!

Posted by Hapa 10:59 Archived in Argentina Tagged argentina

Email this entryFacebookStumbleUpon

Table of contents

Be the first to comment on this entry.

Comments on this blog entry are now closed to non-Travellerspoint members. You can still leave a comment if you are a member of Travellerspoint.

Enter your Travellerspoint login details below

( What's this? )

If you aren't a member of Travellerspoint yet, you can join for free.

Join Travellerspoint