A Travellerspoint blog

Amerikan seikkailu 2005, osa 12.

15.6 Keskiviikko

PANAMA 15.6 – 19.6

  • pikku jenkkilä, sama rahakin
  • täydellinen väriskaala löytyy immeisten lärveistä
  • kansainvälisempi kun ”espanjankieliset” naapurinsa

Tärkeät faktat:

  • valuutta: jenkkitaala
  • koko: vähän pienempi kuin Länsi-Suomen lääni tai Irlanti
  • olut: Panama
  • ruoka: sekalaista, niin länsimaista kuin itämaistakin

Herätys taas epäinhimilliseen aikaan klo 05:30. Tosin auringon noustua ei paljon enää nukuta. Bussi lähti kohti rajaa 06:30, jonka yli mentiin heittämällä. Ensimmäinen raja muuten jossa ei ollut yhtään valuutanvaihtajaa, joten mullahan jäi käteen aika nippu colonneeseja. Näitä costaricalaisia seteleitä, joilla ei nyt hirveästi tee mitään maan rajojen ulkopuolella.

Rajan erikoisuuksiin kuuluu, että sen ympärillä on valtavat banaaniviljelmät. Ajan kulukseen voi katsella kun terttuja kuljetaan vaijeria pitkin terttujen-joukkosidontapaikalla. Panaman puolelle päästyään pitää ottaa taksi läheiseen kaupunkiin. Sitä nyt ei välttämättä ihan kaikki tiedä, mutta jälleen kerran ”pikku rahalla” selviää siitäkin ongelmasta. Siis taksi-bussi –yhdistelmällä aina Davidiin asti. Isompi kaupunki etelämpänä, Carretera Interamericanan, varrella. Sielläkin meni aika kivasti nappiin ja kerkesin seuraavaan Panama Cityn bussiin.

Koko päivä meni siis erilaisissa ja erikokoisissa julkisissa, mutta eipähän tarvinnut olla matkan varrella yötä ja näin jäisi enemmän aikaa viettää pääkaupungissa.

Saavuttiin joskus 23:00 aikoihin Panama Cityyn.

Jaoin taksin erään kanadalaisen miekkosen, Johanin, kanssa ja suunnattiin kaupungin ainoaan hostelliin, Voyager International hostel, vakaana aikomuksena saada kunnon yöunet.

Kanukki oli muuten aika mielenkiintoinen tapaus. Kuului tähän sakkiin, jotka yrittävät hortoilla ilman opaskirjaa. Lisäksi vain pieni reppunen mukana. Puuttuvia tavaroita kompensoi sitten skeittilauta! Todella innokas skeittari. Ottaen huomioon, että näissä maissa asfalttia joutuu välillä etsimään varvun kanssa.

16.6 Torstai

Uusi aamu ja uusi kaupunki kaikkine uusine herkkuineen. Hieman tutkiskelua Raamatusta, ja ei muuta kuin paikalliseen ruuhkabussiin ettimään matkatoimistoja. Alkoi sujumaan kuin vanhalla ketulla uusiin kaupunkeihin tottuminen. Tunsin itseni henkisesti panamalaiseksi.

Ennen sitä kävin kuitenkin vielä vanhassa kaupungissa räpsimässä kuvia vastapäisestä pilvenpiirtäjä keskittymästä sekä vanhasta kaupungista itsestään. Sieltä löytyy mm. luodin reikiä täynnä oleva talo, jossa päättyi kenraali Noriegan taru Panamassa 1989. Panama City, pikku New York, niin kuin joku on osuvasti nasauttanut. Semmoinen sekoitus latinalais-amerikkalaista kaupunkia, jossa on kova jenkki vaikutus. Asukkeja ehkä 700.000. Väriskaala ihonväreissä täysi sateenkaaren setti. Erittäin kansainvälinen.

Mukavan tuntuinen isoksi kaupungiksi. Mutta joitakin ryöstöjäkin kuulin. Eräät tapaamani nuoret ruotsalaiset ryöstettiin vanhassa kaupungissa päivä sen jälkeen kun mä olin siellä tepastellut. Keskellä kirkasta päivää yritettiin viedä kamera ja käsilaukku. Saivatkohan toisen vietyä? Se oli pariskunnalle aika kova pala.

Hieman shoppailua, matkakin löytyi, oho, ja voipuneena päivän rasituksista kohti hostellia, jossa jo odottikin sekalainen hortoilijasakki illan rientoineen. Siinä menikin aina pikkutunneille asti kun haasteltiin hostellin parvekkeella Curtisin (Kanada), parin saksalaisen, Svenin ja Dominiquen, muutaman britin ja muutaman muun kanssa.

17.6 Perjantai

Kävin ostamassa matkan Quitoon, Ecuadoriin ja hinnaksi tuli 281 dollaria. No, jollain etelään on päästävä. Toinen vaihtoehto oli veneellä Kolumbiaan, Cartagenaan. Halvemmalla olisi vielä päässyt kuin lentämällä, mutta sitten taas Kolumbian läpi kulkiessa ois palanut euroja ihan kivasti. Ja Argentiinaan ja Brasiliaan pitäisi ainakin päästä. Kovia päätöksiä.

Sitten olikin ensimmäisen äänikontaktin otto Finlandiaan. Isällä ja siskolla oli synttärit tulossa, joten päätin ilahduttaa heitä yllätyssoitolla. Meinasi mennä ylläri vaikeaksi, mutta sain kuitenkin parin yrityksen jälkeen molemmat kiinni.

Kolumbiasta kuulin vielä niin hyviä juttuja matkan varrella, että olisi ollut kiva käydä. Luonto on kuulemma uskomaton. Enkä kuullut kenellekään tapahtuneen mitään pahaa siellä. Sellaista mistä esimerkiksi Suomessa aina puhutaan. Niinpä. Miten menikään se rikkäinen puhelin juttu?

Päivällä käytiin Johanin kanssa kuuluisalla kanavalla. Mirafloresin suluilla ihmeteltiin miten valtavan kokoinen kanavansulkuportti-systeemi oikein ohjailee helvetinmoisen kokoisia laivoja. Käsittämätön järjestelmä. Vastaavan elämyksen olen kokenut viimeksi Vääksyn kanavalla 80-luvun loppupuolella.

Illalla Curtis, 30-v., oli saanut puhuttua meidät yhden paikallisen kaverinsa synttäreille, joten suunnattiin sinne kolmantena ukkona saksalainen Sven, 22-v. Aikamoinen luksusasunto oli. Ei ole tullut vastaavissa käytyä edes Suomessa. Rikkaat on rikkaita maasta riippumatta. Bilistä pelailtiin ja opetinpa jopa suomalaisia voimasanoja. On tuo R-töräytys toisille kovin vaikeata.

Tällä Curtisilla oli muuten Panamassa jotain kiinteistöbisneksiä, jotka suorastaan kerjäsivät ahkeraa ulkomaalaista. Paikalliset eivät kuulemma osanneet hoitaa hommiaan. Näin ainakin annoin itselleni kertoa. Tai eipä mulla ollut paljon vaihtoehtoja. Ja Panama olisi muutenkin täynnä mahdollisuuksia. No, sain Sveniltä kuukautta myöhemmin meilin, jossa kertoi Curtisin jääneen pilvestä kiinni kytille ja on nyt karkotettuna Venezuelassa. Eikä saa palata Panamaan. Aina ei voi voittaa.

18.6 Lauantai

Lento huomenna, sunnuntaina, joten eipä mitään ihmeempiä. Paul saapui kaupunkiin ja oli myös lentämässä huomenna Quitoon. Sovittiin treffit raamatusta katsomaamme hosteliin. Sinne molemmat poukkaisivat lentokentältä. Helppoa. Sopii vaan.

Paul oli nykyään Eddy. Se oli sen lempinimi kotona Melbournessa ja halusi niin tulla kutsutuksi myös täällä. Näin perusteli vaihdon. Mun veikkaus oli, että halusi vain sekoittaa ihmisten mielet. Vähän niin kuin What you reckon? Mä sanoin sitä edelleen Pauliksi ja kun se esitteli itsensä uusille kasvoille Eddyksi, niin täydellinen kaaos oli valmis. Myöhemmin ihmiset tulivat mun luokse ujosti kysyen, että mikä läppä tää nyt oli.

Päivällä käytiin Paul ja Curtisin kanssa ostoksilla uutuuden kiiltävässä moolissa. Siis jenkkiläisessä ostoshelvetissä. Mulla tarttui uuden uutukainen cd-soitin. Vihdoinkin. Eikä ollu edes halpa.

Illalla lähdettiin käymään ulkona isolla nipulla. Oli finskit, kanukkeja, tanskalaista neitoa, saksalaisia. Samalla paljastui munkin kansalaisuus eräälle toiselle suomalaiselle. Hostelissa oli nimittäin toinenkin suomalainen, Pekka. Pahan auto-onnettomuuden jälkeen varhaiseläkkeelle joutunut 40-kymppinen, jolla oli nykyään aikaa hortoilla pitkin ja poikin Amerikkaa. Oli Lahden omia poikia ja oli touhunnut siellä samoihin aikoihin kuin Sleepy Sleepers. Nykyään vaikutti Tukholmassa.

Kaveri oli nauttinut muutakin kuin kansalaisluottamusta. Meriittilistalle kuului mm. meksikolaisen poliisin edessä juotu kaljapullo ja tokaisu suomeksi ”nyt sulle jätkä kävi huonosti.” Yhtä lyöntiä seurasi joukkomukilointi.

Posted by Hapa 05:15 Archived in Panama Tagged panama

Email this entryFacebookStumbleUpon

Table of contents

Be the first to comment on this entry.

Comments on this blog entry are now closed to non-Travellerspoint members. You can still leave a comment if you are a member of Travellerspoint.

Enter your Travellerspoint login details below

( What's this? )

If you aren't a member of Travellerspoint yet, you can join for free.

Join Travellerspoint