A Travellerspoint blog

Amerikan seikkailu 2005, osa 10.

3.6 Perjantai

NICARAGUA 3.6 – 8.6

  • erittäin köyhä, johtuen useista selkkauksista, sisseistä, diktaattoreista yms. hässäköistä
  • jotkut sanovat, että luonto olisi jopa rikkaampi kuin Costa Ricassa
  • kanavaa suunniteltiin ennen Panamaa Nicaraguaan

Tärkeät faktat:

  • valuutta: 20 cordobaa : 1 euro
  • koko:
  • olut: Victoria
  • ruoka: lihaa, riisiä, papuja

Dösärillä näin muutkin. Wendelinen, Samin ja Markin. Halattiin. Roatán oli kuulemma ollut täysi fiasko. Aivan autio ja täynnä ötököitä. Mä puolestani kerroin viettäneeni elämäni parasta aikaa Tegusissa. Näyttivät epäuskoisilta.

Mark esitteli 30 senttistä sikariaan, jonka oli ostanut jostain Hondurasista. Aikoi kuljettaa sitä mukanaan niin kauan kunnes saisi sen lähetettyä postissa Englantiin. Yleiset veikkaukset olivat tyrmääviä. Olisi vain ajan kysymys kun häviäisi tai katkeisi. Nimettiin sikari ”Timmyksi” ja kyseltiin aina mites poika voi.

Suunnattiin Managuaita, Nicaraguan pääkaupunkia, kohti. Miten piristääkin mukavaa bussimatkaa tukkoon mennyt vessa. Aah. Mutta silti Mark pystyi vetämään sikeitä käsittämättömällä nukkumatyylillään. Heppu veti sikeitä suu ja silmät auki. Karmivan näköistä.

Rajan yli taas heittämällä. Miten olivatkin yllättävän helppoja. Ainakaan EU-kansalaisella ei ollut paljon ongelmia. Ja vielä kun oli pienestä ja tuntemattomasta maasta, kuten Suomesta, niin sai kaupan päälle hyvät naurut. Virastoissa meni aina sormet, tai oikeastaan koko nyrkki, suuhun kaiken maailman oikeiden koodien löytämiseen. Hih hii.

Mutta Paul alkoi ihmetellä, miksi Australialla on niin huonot sopimukset näiden maiden kanssa maassa olo ajoista. Esimerkiksi EU-kansalaiset saavat melkein aina, riippui rajavartijan päivästä, 90 päivää olla maassa. Mutta ausseilla on huonommin. Joko 30 tai 60 päivää napsahti yleensä. Ei sillä sikäli kauheaa merkitystä ole tällaisella matkalla, mutta Paul ihmetteli, miten ja millä lailla joku on voinut joskus ärsyttänyt jonkun todella pahasti. Keksittiin erilaisia variaatioita.

Pääkaupungista toiseen ja perille tultiin neljän kieppeillä. Wendelinellä ja Samilla oli jo majoitus katottuna, josta saatiinkin pari huonetta. Huoneisiin mentiin perheen olohuoneen ja keittiön kautta. Illalla palatessamme kotio morjesteltiin ohi kulkiessamme perhe telkkarin äärestä.

Suunnattiin läheiseen kauppakeskukseen, joka ois voinu olla mistä päin amerikkaa tahansa, hampurilaiselle. Pari viime päivää oli mennyt aika kivasti monikansallisten antimilla. No,
pitää niitäkin välillä tukea. Ja hampparit ovat vaan niin hyviä.

Verensokerin noustua taas normaaliksi, suunnattiin leffaan ja uusimpaan Star Warsiin. Näiden maiden leffateattereiden erikoisuuksiin kuului, että niissä oli aivan pirun kylmä. Loppuratkaisuista ei yleensä muistanut mitään kun aivot olivat jo niin jäässä.

Yoda oli yhtä kova kun ennenkin. Henkilökohtainen suosikki oli kun Yoda menee ulkohuussiin hävityn taistelun jälkeen.

4.6 Lauantai

Paljon ei jäänyt Managuaista käteen pikavisiitillä. Niinpä ei siitä sen enempää ettei tuu sanottua pahasti. Mutta toisaalta ei täällä nämä pääkaupungit juurikaan eroa toisistaan. Mm. siksi ei jaksanut jokaisessa kovin paljoa aikaansa vietellä.

Lähdettiin aamupalan jälkeen bussiasemalle ja sieltä munaravilla seuraavaan minibussiin. Kohti Granadaa. Reilu puoltoista tuntia ja perillä. Raamattu kouraan ja joku kiva hostelli tähtäimeen. Tuttu kaava ja toimii lähes aina!

Granada on taas näitä kolonnialaisia kaupunkeja. Nicaraguassa niitä on kaksi kuuluisaa. Léon ja Granada. Ne ovat keskenään tosissaan sotineet ja taistelleet herruudesta satoja vuosia. Tästä turhautuneena päättäjät tekivät kompromissin ja tekivät Managuaista pääkaupungin 1857. Se sijaitsee suunnilleen puolivälissä kaupunkien välissä. Näin saatiin rauha maahan. Mutta siis vain tässä asiassa. Sissit, jenkkien sekaantumiset yms. ovatkin jo aivan eri juttuja. No, jenkit voi mainita joka maan kohdalla täälläpäin. Heidän kiinnostus on ollut yllättävän kovaa näinkin köyhiin maihin. Vai oliko maista tullut köyhiä vasta jenkkien vierailujen jälkeen. Muna vai kana. Vai munakokkeli?

Loppupäivä sujui maleksien kaupungilla ja aikaa kuluttaen. Ei oikein enää keskustoritkaan jaksaneet innostaa. Joka kylästä löytyy samanlainen keskustori ja sen laidalla kirkko. Sen edessä aika usein lippiksen ja savipatsaan myyjää. Silti mua ihmetytti kun en saanut ostettua paria hassua t-paitaa mistään.

Illalla käytiin paikallisen pintaliitonuorison kantapaikassa ja näin päästiin kivasti yhden tämän alueen köyhimpien maiden paikalliseen elämään käsiksi!

Nicaragua tappelee tosissaan kolmen sakissa köyhimpien maiden listalla näillä leveysasteilla. Ehkäpä siksi paikallisilla on kova hinku päästä esimerkiksi Costa Ricaan leveämmän leivän perässä.

5.6 Sunnuntai

Tänään jatkettiin siitä mihin eilen jäätiin eli täydelliseen toimettomuuteen. Huomenna oli tarkoitus lähteä kohti Nicaraguan suurimman järven keskellä olevaa saarta, Isla de Ometepea. Mua kiinnosti sieltä jatkaa veneellä eteläpäähän ja sieltä edelleen jokea pitkin Costa Rican puolelle. Yritin saada Paulia taivuteltua, mutta ei oikein ollut innostunut.

Granada oli kivan näköinen kaupunki, mutta kaikilla oli vähän semmoinen odottava tunnelma. No, onpahan aikaa taas roikkua maailman laajuisessa verkossa, josta löytyy totuus kaikkeen.

Törmättiin kylän raitilla Utilasta tuttuihin Roseen (Skotlanti), Jimmyyn (Irlanti) ja Grahamiin (Englanti), joiden kanssa istuttiin hieman iltaa. Kolmikko oli myös jatkamassa kohti Etelä-Amerikkaa. Kohtalo heittäisi polkumme vielä kohtaamaan.

6.6 Maanantai

Lähdettiin puolen päivän aikoihin Granadasta ja ajoitus oli aika täydellinen. Juuri kun päästiin takseilla bussiasemalle, ei muuta kun juoksujalkaa chicken bussiin. Samanlainen ajoitus lautan kanssa ja kerrankin ei tarvinnut odotella joka käänteessä.

Eli hypättiin lauttaan kohti Isla la Ometepea, joka on keskellä Lago de Nicaraguaa. Sitä suurinta
järveä täälläpäin. Se on muuten ainoa makean veden järvi maailmassa, jossa uiskentelee normaalisti meressä eläviä haita ja joitain kalalajeja. Tämä erikoisuus selittyy sillä, että järvestä on joki yhteys Karibian mereen. Tämä yhteys kiinnosti aikoinaan jenkkiläisiä kanavanrakentajiakin niin paljon, että suunnittelivat kanavaa Nicaraguan läpi ennen kuin päätyivät Panamaan.

Vastaanottokomiteaa oli tällä erää jo lautalla mukana ja saatiin flaijeri ihan hyvän kuulosesta hotellista Santo Domingon rannalla keskellä saarta. Kahden tulivuoren, Volcán Concepción (1610m) ja Volcán Maderas (1394m), välissä. Päätimme luottaa onneemme.

Kyyti oli järjestetty apajille pick-up-autolla. Mark, Wendeline ja mä aateltiin, että olisi mukavampi matkustaa tarakalla, kun matkakaan ei kestäisi kuin vajaa puoli tuntia.

No, matka kesti puolitoista tuntia ja heti rupesi satamaan kun moottori käynnistyi. Perillä tarakalla oli kolme uitettua hamsteria. Mitä minä sanoin: vettähän se vaan oli. Ja paikkakin osoittautui ihan kivaksi.

Ei muuta kuin järveen uimaan ja vihdoinkin löytyi pallokin potkittavaksi! On tätä ootettu.

Illalla ruokaa ja jonkinlaista hollantilaista Aliasta vai mitäköhän se nyt oli. Wendeline opetti meille uuden pelin, joka sisälsi elehtimistä, sanailua ja näyttelemistä tunnetuilla henkilöillä.

Huomenna porukka jakautuisi kahtia. Paulilla ja mulla oli tarkoitus kiivetä vuorelle, miten mä siihenkin taas suostuin, ja muut halusivat lähteä ratsain kiertämään saarta.

7.6 Tiistai

Herättiin 06:15 ja luultiin lähtevämme isommalle vuorelle. Se vaatisi oppaan, mutta opas ei ikinä saapunut niin kuin oli tilattu. Oli kuulemma loukkaantunut pahasti. Todennäköisesti henkisesti.

Ei lannistettu vähästä, olisi pitänyt, ja yritettiin omin päin pienemmälle vuorelle. Sen lähelle taas pääsi vain bussilla ja sitäkään ei kuulunut! Että näin.

Viimeiseksi vaihtoehdoksi jäi vuokrata maastofillarit. Ei huono vaihtoehto. Fillaroitiin semmoset 30-40 km sateessa ja paisteessa. Lähinnä sateessa. Mutta nähtiin saarta satulan päältä.

Palattuamme saimme kuulla, että tytöt olivat päättäneet lähteä jo tänään San Juan del Suriin, Tyynenmeren rannalle. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä vasta huomenna. Nämä nopeat käänteet olivat tulleet tutuksi ja saivat Seanin jo pudistelemaan päätään ja laukaisemaan kuolemattomaan lauseen: ”It would be nice to stay at one place more than 24 hours.”

Mulla ja Paulilla ei ollut aikomusta jatkaa rannalle, mutta päätettiin silti lähteä myös samaa matkaa. Hyvästeltiin, toistaiseksi, mantereen puolella, kun me jäätiin Rivasiin odottelemaan jatkokyytiä Costa Ricaan. Muut jatkoivat saman tien rannalle auringon ottoon. Se veneajelu etelään oli siis hylätty.

Rivas oli aikamoinen kokemus. Kaupungissa ei oikeastaan mitään tekemistä. Syötiin pitsat ja yritettiin kuluttaa aikaa netissä, mutta silti oltiin Hospedaje Hilmorissa jo kuuden kieppeillä. Huonekin muistutti kuolemantuomitun selliä kaltereineen poikineen. Paul nukahti 19 aikoihin ja mä yritin lueskella 22 asti..

Myöhemmin pystyttiin jo nauramaan Rivaksella. Tai ei sille oikeastaan paikan päälläkään pystynyt muuta kuin nauramaan.

Posted by Hapa 05:14 Archived in Nicaragua Tagged nicaragua

Email this entryFacebookStumbleUpon

Table of contents

Be the first to comment on this entry.

Comments on this blog entry are now closed to non-Travellerspoint members. You can still leave a comment if you are a member of Travellerspoint.

Enter your Travellerspoint login details below

( What's this? )

If you aren't a member of Travellerspoint yet, you can join for free.

Join Travellerspoint