A Travellerspoint blog

Amerikan seikkailu 2005, osa 9.

23.5 Maanantai

HONDURAS 23.5 – 2.6

  • Tegusicalpa on aika erikoinen
  • köyhä, mutta halpa
  • sukellusapajat loistavat
  • banaanitasavalta sanan varsinaisessa merkityksessä

Tärkeät faktat:

  • valuutta: 22 lempiraa : 1 euro
  • koko:
  • olut: Port Royal
  • ruoka: kanaa, papuja, maissilastuja

Aamuyöstä, klo 4, hypättiin minibussiin ja nokka kohti Hondurasia ja Copánin raunioita. Mulle siunaantui luonnollisesti keskipaikka ja täysin mahdoton nukkua. Kiitos.

Rajahässäkkä sujui jälleen yllättävän hyvin. Rahan vaihtajia taas pilvin pimein. Niin ettet saa käydä ees kusella, maahantulotoimiston takana, rauhassa!

Copánissa hieman hortoiltiin ennen kuin löydettiin pari huonetta, mutta kyllä turisti aina huomataan ja apua saa. Sopuisasti hajaannuttiin kahteen huoneeseen ja sitten oli iltapäivän ohjelman vuoro. Copánin kuuluisat maya-rauniot. Rauniot kuuluvat viiden suosituimman maya-raunioiden joukkoon ja Hondurasin turistinähtävyyksien kärkinippuun.

Sam jätti väliin, mutta me muut kierreltiin Andrean johdolla röykkiöitä. Hän oli imenyt kirjastaan tietoa, niinpä hänelle siunaantui oppaan rooli. Muut luonnollisesti kyseenalaistivat kaiken ja kyselivät jatkuvasti miksi ja minkä takia.

Rauniot olivat jo mun neljännet, joten eiköhän ne jo riitä. Hienoja ne on, mutta r-r-rajansa kaikella!

Illalla löydettiin loistava pitsapaikka. Vietettiin Italian viikkoja sopuisasti perhekiekkoja mutustellen.

24.5 Tiistai

Ei aamua ilman aikaista herätystä vai miten se nyt meni. Copánista lähtö klo 5. Mutta bussi oli hieno. Heti kakkoseksi Tampicon bussin jälkeen, aivan kannoilla kuitenkin! Lontoon kielisen, siis ei-dupatun, leffankin näyttivät! Oho.

Välipysäkki San Pedro Sulassa, aamiainen keuhkoihin ja takasin Onnikkaan. Aika hienoja maisemia oli matkalla ja Honduras vaikutti ehkä hieman varakkaammalta kuin Guatemala. Tämän viiltävän tarkan analyysin tein siis bussin akkunasta toisena päivänä maassa. No joo, antaa olla.

Karibian meren rannikolle, La Ceibaan, saavuttiin puolilta päivin. Lempiroita tomaatista ja satamaan vartoamaan lautan lähtöä. Ja kyllä sitä varrottiinkin! 4 tuntia paikallisen vekkarin mukaan.

Joukkoon olivat liittyneet bussimatkan aikana opiskelijapojat, Sean ja Mark, 21-v., Englannin Leicesteristä. Pojat olivat menossa toiselle Bay Islandin, Islas de la Bahía, saarista, Roatániin, mutta ilmeisesti meidän hyvät jutut houkuttelivat meitin mukaan Utilaan.

Vene lähti puoli viisi niin kuin sovittiin ja päästiin Utilan sukellusparatiisiin. Saari on kuuluisa sukeltamisesta ja ehkä yksi maailman halvimmista paikoista suorittaa kansainvälinen PADI-kurssi. Aito Karibian meren saari kaikkine kliseineen. Bob Marley, palmupuut, valkoinen hiekka, aurinkoa pilvettömältä taivaalta, paikalliset polkemassa fillareillaan päivän ainoaan tehtävään jne. Ei pöllömpää! Ei mikään ihme, että saarelle jää osa hortoilijoista pitemmäksi aikaa.

Joka tapauksessa sukelluskouluja riittää saarella ja kuten ounasteltiin lähes kaikki olivat meitä vastassa laiturilla. Flaijereita oli parissa minuutissa iso nippu kädessä vaikken yhtään tiennyt mistä ne oli ilmestynyt. Kouluja ja majoituspaikkoja löytyi joka lähtöön. Jokaisen paikka oli luonnollisesti paras jossakin asiassa.

Sam ja Wendeline lankesivat yhteen kaunopuheiseen neitokaiseen ja niinpä päätettiin viettää yksi yö sen koulun tiloissa. Ilmaiseksi kun luvattiin. Mutta särähti taas korvaan pahasti kommentti ”meidän koulu on saaren halvin ja paras”. Noista kommenteista voi vetää yleensä tietynlaiset johtopäätökset.

Illalla käytiin syömässä loistavat grillimätöt ja juomassa maltaat ehkä oudoimmassa baarissa missä oon ikinä käynyt. Ulkoilmabaari, jossa oli erilaisia riippusiltoja, pieniä tiloja, tasanteita, penkkejä, pöytiä ja tuhansia erilaisia yksityiskohtia. Baariin on lisätty yksityiskohtia vuosien varrella pikku hiljaa, mitä päähän on pälkähtänyt. Lievästi sanoen erikoinen paikka.

”Ilmainen” huone olikin sitten fiasko isolla F:llä. Mun ja Paulin huoneessa ei ollut tuuletinta, tai siis yhtään toimivaa, joten oli ehkä mun elämäni kuumin yö. Ja vielä pirun väsyneenä. Siinä hikilammikossa sitten kiereskelin ja oottelin, koska sarastaa..

25.5 Keskiviikko

Aamu tosiaan ei tullu yhtään liian aikasin. Suihku hier ai kam!

Aamulla kierreltiin pari tuntia sukelluskouluja ja yritettiin tehdä jotain pesäeroa niiden välillä. Eli taas piti valita monesta "täydellisestä".

Yllätys, yllätys, viimeinen koulu oli paras. Alton`s Dive Shop & Inn. Tai ainakin tuntui parhaalta. Hinnoissa ei ollut juurikaan eroa. Sukelluskurssi 208 jenkkitaalaa sisältäen 2 vapaata sukellusta, mutta asumisesta piti maksaa erikseen. Lähinnä yleisvaikutelma ja olosuhteet ratkaisivat. Taas mentiin mitu-menetelmällä. Vai oliko se mutu?

Rinkat haettiin viime yösijasta ja yllättäen tämän koulun väki ei enää paljon jutellut meille. Ei oltukaan enää ylimpiä ystäviä. Katoavaista on rakkaus. Ilmeisesti he halusivatkin vain meidän rahat. Surullista.

Nopea suihku ja sitten Mestareiden Liigan finaalia väijymään! Aika outo ajankohta katsoa peliä, keskipäivä, mutta itse peliähän oli huikea! Puoli saarta jännitti matsia ja tunnelma oli aika kansainvälinen. Tunnelmaa lisäsi ravintelimme tarjoilija, joka unohti täysin mitä kukin oli tilannut. Ukko yritti vuorotellen tuoda jokaista menun annosta ja kierteli lautasten kanssa toivoen, että joku nostaisi käden. Useimmiten ei osunut. Sarahilla ja Andrealla meni hermot täysin yli tunnin odotteluun ja ratkesivat aivan muihin antimiin, kun mitä olivat tilanneet. Ukko oli tyytyväinen, kun tällä kertaa meni kaupaksi.

Klo 16 alkoi kurssi. Meitä oli seitsemän, Sarahilla kun oli jo kurssi suoritettuna aikaisemmin, joten ryhmämme olikin siinä. Homma alkoi videoiden katselulla. Videoita oli kolmena päivänä ja ne nousivat heti kaikkien suosikeiksi. Lähinnä pitkästyttävyydellään. Kattoa nyt monta tuntia videoita, kun ikkunasta puskee trooppinen helle sisään.

Illallista viereisessä grillipaikassa, jossa K-kaupan Väiski paistoi meille loistavat annokset. Pakit kuprulla vetäydyttiin maate. Iltasaduksi luin merenalaisesta maailmasta.

26.5 Torstai

Kurssi jatkui klo 7:45 ja videoita. Läksyjen tarkistus ja yllättäen mä oon ainoo joka ei saa äidinkielellään kysymyksiä. Wendelinekin sai hollanniksi! No, parilla pummilla selvisin. Eikä tarvinnut edes kiertää sakkokierroksia

Iltapäivällä päästiin jo veteen ja samalla alkoivat meikeläisen vaikeudet. Erilaisia harjoituksia ja eräässä niistä maski piti pystyä tyhjentämään nenän kautta uloshengittämällä ja eihän mun nenästä tullut kuin pihaus. Nättiä. Onko se nyt aivan turhaan niin perhanan iso? Häh!? Olin kuulema eka johon ohjaajat olivat törmänneet. Aina ei oo kiva olla ainutlaatuinen.

Illalla kanadalaisohjaajamme Warrenin oli kutsunut meidät talolleen syömään grillattua tonnikalaa. Talo meren rannassa, terassi avautui avomerelle, ympärillä vain luonnon ääniä ja tonnikala pirun hyvää. Siinä vain istuskeltiin terassilla ja kiikuttiin hiljalleen verkkokeinussa. Pieni tuulen vire piti ötökät loitolla. Aika helposti unohtui maailman murheet! Erittäin idyllistä.

Tosin kyseinen idylli hieman rikkoontui kun kuultiin huhu kolmesta vankikarkurista, jotka olisivat paenneet saarelle. Ja toinen huhu kiersi, että yksi CIA:n tekemästä ”irakilaisista korttipakkalaisesta” olisi nähty mantereella, La Ceibassa. No, ikinä ei saatu virallista vahvistusta huhuille, mutta ainakin tytöt halusivat jäädä talolle yöksi.

Mä ja Paul viitattiin kintaalla ja lähdettiin kävelemään. Liftattiin vielä paikallisten kyytiin kotimatkalla.

Loput tulivat myöhemmin taksilla. Taksikuskina kukas muukaan kun eilinen ”tarjoilija”-joose. Monialaosaaja siis. Ei ollut helppo ilta tytöille.

27.5 Perjantai

Porukka väheni, kun Sarah joutui lähtemään jo takaisin Antiguaan päin. Hänellä oli lento sieltä kotio Vancouveriin. Halauksia ja yhteydenpito toivomuksia.

Kurssi jatkui taas aamulla ja iltapäivällä päästiin jo sukeltamaan. Maski ei tyhjentynyt vieläkään, mutta pääsin silti kokeilemaan 12 metriin. Pirun vaikeata oli tasapainottaa korvat molemmilla
sukelluksilla ja koski niin pirusti. Illalla selvisi syykin. Hieman verta oikeassa korvassa! Lisäksi aivan lukossa. Kivaa.

Masennukseen päätin tilata grillipaikassa kunnon pihvin, joka olikin täydellisen fiasko -päivän ainoa kohokohta. Nimittäin myöhemmin onni hylkäsi vielä pokeripöydässäkin.

28.5 Lauantai

Aamulla muiden painuessa sukeltamaan viimeisiä kahta sukellusta meikeläinen suuntasi lekuriin. Tuli vanhat kunnon ajat Jorvissa mieleen kun odottelin 3,5 tuntia kutsua puisella penkillä.
Korvasta ei löytynyt mitään, mutta sukeltajaksi musta ei lekurin mukaan oo. Piste. Hurtin huumorintajun omaava lekuri, joka sanoi mulle suoraan, että mua ei oo luotu sukeltajaksi. Viittasi nenä- ja korvaongelmiini. Tärykalvo on ilmeisesti jäänyt liian heikoksi parin reiän jälkeen.

Murheet unohtuivat koulun laituribileissä ja oli kyllä mukava juota Port Royalia auringon laskiessa ja popin soidessa!

Myöhemmin suunnattiin vielä saaren laituridiskoihin, jotka vaappuivat kun jengi jammaili.

Toisessa baarissa Paul huikkasi toisesta päästä, että täällä on muitakin suomalaisia! Oikein pari kappaletta, mutta alkuinnostus vaihtui nopeasti pettymykseen. Molemmat olivat jo tukevasti perussuomalaisissa. Toinen, lappalainen tyttö, oli unohtanut suomen kielen hortoillessa ja puhui ”honoa soomea”. Toinen, helvetin perkeleen näköinen joose, halusi ruveta hortoilemaan mun kanssa, koska tyttö oli kuulemma hullu! Mikä olikin totta, mutta ei ollu kaverikaan pöllömpi. Poistuin nopeasti takavasemmalle, kun silmä vältti. Sanoin muille, että mut löytää seuraavalta laiturilta. Seuraavana päivänä sain kuulla ihan kivasti kuittailua suomalaisista.

Täältä baarista löytyi illan tähti. Saaren kuuluisuus, transu-Jimmy. 190-senttinen, 40-vuotias mies, naama veistetty kirveellä, minihameessa ja pikku topissa yritti iskeä jok`ikistä miestä baarissa. Ei ollut todellakaan mikään taideteos.

Tanssimme laiturilla kohti aamun koittoa. Kynttilät sammuivat ennen kuin juhlijat.

29.5 Sunnuntai

Tämä päivä meni täysin toimettomana. Makoilua riippukeinuissa ja vain haukotellen! Iltapäivällä käytiin kuittaamassa kortit. Mäkin sain. Perussukeltaja, Scuba diver, kortti napsahti ja pari sukellusta puuttuu avoimen veden kortista, joka oli siis tarkoitus suorittaa. Eiköhän se jäisi kuitenkin tähän.

Illalla tapasin vanhan tutun Timin, skotin. Käytiin kaljalla ja jauhettiin sontaa. Heppu oli myös tulossa etelään päin, joten törmättäisiin varmaan vielä.

Muut meidän possesta, Paul, Wendeline, Sam, Mark ja Sean, olivat lähdössä Roatánille auringon ottoon. Andrea jäisi koululle suorittamaan jatkokurssia. Mä päätin passata Roatánin. Ei oikein enää saaret kiinnostanut kun en saanut uidakaan viikkoon.

Palattuani kämpille huomasin saaneeni kämppiksen. Olin jo unohtanut asuvani kaksiossa ja nyt olin saanut toverin. Tämä toveri oli heti alkajaiseksi pöllinyt mun punkan. Ensimmäinen sen hölmöilyistä. Ja toisen punkan olisi saanut Tarjoustalosta uloskantohintaan. 20 vuotta sitten.

30.5 Maanantai

Muut tekivät kurssiin kuuluvat vapaasukelluksensa ja mä kävin Andrean kanssa melomassa. Melottiin kajakilla pitkin saaren rantaa. Andrea kävi välillä snorklaamassa, kun mä pidin vahtia kajakissa.

Siinäpä päivänohjelma. Ai niin, lisäksi hain pankista rahaa. Oho, olipa hommia.

No, kämppis piristi päivää sekoiluillaan. Tällä kertaa otti mukaansa ainoan avaimen.

Illalla käytiin muiden koululaisten kanssa tietokilpailussa, taas. Mukana oli mm. hollantilainen pariskunta ja pari brittipariskuntaa. Tällä kerta ei tullut painajaisia. Mutta vain voittaja palkittiin, joten luu jäi kuitenkin käteen.

Muut olivat lähdössä Roatánille huomenna ja mä kerroin odottavani heitä mantereella, La Ceibassa. Kuitenkin illalla mun suunnitelmat muuttuivat, kun eräs John kertoi ettei La Ceibassa ole mitään nähtävää pariksi päiväksi. Päätin suunnata saman tien pääkaupunkiin, Tegucicalpaan, asti.

Suunnitelmat meinasivat muuttua vielä toisenkin kerran. Kiitos kämppiksen. Tällä kertaa meiän huoneen avain oli jäänyt toimistoon ja toimiston ovi tietysti jo lukossa. John tuli avuksi ja yhdessä parin tunnin tiirikoinnin jälkeen saatiin saranapuolen ruosteiset ruuvit auki. Kiitos taskulampun ja herra Lethermanin.

Kiitin Johnia avusta ja vedin sikeitä muutaman tunnin.

31.5 Tiistai

Lautta jätti Utilan klo 6:20. Selvisin kyytiin.

La Ceibassa suunnistin dösä-asemalle ja tiketti taskuun. Aamupalaa ennen lähtöä ja puoli ysin aikoihin vaunuun.

Matka kesti 7 tuntia. Ensin rannikkoa pitkin ”väärään suuntaan” länteen. Telan kaupungista kurssin korjaus ja kohti kaakkoa. San Pedro Sulan, Siguatepuquen ja Comayaguan kaupunkien kautta halki maan.

Välillä syötiin lounasta jossain keskellä Hondurasia. Muutama koulutyttö pyysi ujosti lupaa ikuistaa vaaleat kutrini kameralla. Suostuin tottahan toki. Toivottavasti eivät käytä tikkatauluna.

Samassa bussissa oli sveitsiläinen Michael, joka oli väijynyt raamatusta, LonelyPlanetista, saman hostelin kuin mä. Sinne päädyttiin ja löydettiin sija majatalosta. Samassa huoneessa yöpyivät myös pari ruotsalaista neitosta, joiden kanssa vaihdettiin tuntoja Hondurasista. Hostellin baarissa luonnollisesti.

KESÄKUU 2005

1.6 Keskiviikko

Aamulla vaihdoin vähän parempaan hotelliin kaupungin toiselle laidalle, jossa kaivattu oma pesuhuone ja telkkari! Luksusta! Tarvitsin henkilökohtaista huoltoa erittäin kipeästi. Huomasin kenkien ja vyö olevan homeessa. Guatemalan tuliaisia.

Pyykit pesulaan, kaupungille shoppailemaan ja aikaisen kotio.

Jonkun leffan edessä nukahdin ruususen uneen.

2.6 Torstai

Tänään taas kiertelyä Tegucicalpassa. Kavereiden kesken ihan vaan Tegusissa.

Mitenköhän kaupunkia kuvaisi? Kauniisti sanottuna ehkä rempsein pääkaupunki missä oon käynyt. Aika eläväinen ja jopa antava. Tosin pimeillä kujilla voipi olla myös ottava. Kaupunki on vetänyt puoleensa noin miljoona ihmistä, jotka asuvat sekalaisissa asumuksissa. Ehkä kaikkein vähiten länsimaisin pääkaupunki missä vierailin. En nähnyt montaa muuta gringoa kun olin apajilla.

Niinpä kaupungin torilla karttaa tutkiessa eräs paikallinen kysyi tarvitsinko apua. Kysyin missäköhän oli etsimäni museo. Kaveri näytti sen mulle ja lähti samalla oppaaksi. Kierreltiin läpi ja sain samalla espanjankielistä kerrontaa maan historiasta. Jotain taisi kyllä mennä tajunnan virran ohikin. Hyvästelin kaverin turneen jälkeen. Ukko oli käyttänyt safkiksensa meikeläisen oppaana olemiseen. Ystävällistä.

Tarkistin myös bussien aikataulut Nicaraguaan, kun en ollut kuullut muista mitään. Tarkoitus oli lähteä aamulla.

Iltasella yhtäkkiä joku koputti huoneeni ovelle. Aika ihmeellistä, kun tietääkseni mulla ei ollut hirveästi tuttuja Tegusissa. Paul ja Seanhan siellä olivat. Porukka oli tullut tänään kaupunkiin ja olivat huomenna lähdössä samalla bussilla Nicaraguaan.

Pojat sanoivat, että asuin aika arveluttavalla alueella. Muutenkaan eivät tykänneet Tegusista. Kerroin, että älkää haukkuko mun kaupunkia. Teidän pitää löytää sen sielu.

Posted by Hapa 05:13 Archived in Honduras Tagged honduras

Email this entryFacebookStumbleUpon

Table of contents

Be the first to comment on this entry.

Comments on this blog entry are now closed to non-Travellerspoint members. You can still leave a comment if you are a member of Travellerspoint.

Enter your Travellerspoint login details below

( What's this? )

If you aren't a member of Travellerspoint yet, you can join for free.

Join Travellerspoint