A Travellerspoint blog

Amerikan seikkailu 2005, osa 7, Guatemala jatkuu

9.5 Maanantai

Jälleen tuttu herätys eli herääminen kello viiden aikoihin ilotulitteiden paukkeeseen! Oli kuulemma tapana räjäytellä pommeja aina kun jollain oli synttärit. Miten niitä voi olla joka ikinen päivä? Ja toiseksi, kuka herää viideltä ihan vaan ampumaan raketteja? Häh?

Ylösnouseminen oli sitä mitä jo aavistelinkin, jalat kuin yhdestä puusta! En edes tienny, että mulla on niin montaa lihasta, joita nyt särki! Urheasti vaan opin tielle. Koululle ja verbejä kaliin. Voi luoja paratkoon, niitä riittää!

Llamarse, poner, ser, ir, hacer, costar, oir, ver, ayudar jne. jne. Mitenköhän noi kaikki löytävät paikkansa pääkopassani?

Kävelin koululta Wendelinen kanssa kotio ja satuin siinä kysymään mitä hän söi lounaaksi. Tuli kuin apteekin hyllyltä enempiä miettimättä: ”some kind of chicken”.

Iltapäivällä yritettiin opiskella ihan omatoimisesti, mutta kun talon naiset lähtivät salsaamaan niin poikien jututhan lipesivät pallopeleihin. Opin alkeet ”futiesta”, sekä kriketistä. Onneksi Paulikin tiesi Kanadassa asuneena jotain lätkästä, joten Pasin kanssa käännettiin jutut hokkareille.

Paul ei myöskään uskonut, että oon yli kolmekymppinen. Vaati nähdä passin ennen kuin päätä pyöritellen uskoi. Jihaa! Muutenkin lähes koko hortoilun ajan yleisin ikäveikkaus mulle oli 22–24. Kivaa. Tuttujen yks huvitus olikin kysellä tuntemattomilta, mitä luulisivat kuinka vanha oon. Ja kaikilla oli hauskaa.

Illalla käytiin porukalla syömässä italialaisessa ja houkutteluista huolimatta aikaisin pehkuihin. Yritin kovasti luoda sellaista iloista-halua-oppia -ilmapiiriä!

10.5 Tiistai

Tuttu herätys kello viisi. Tuttuun tyyliin.

Koulussa mun ja Luisin jutut alkoivat herättää jo huomiota. Vertailtiin futisvammoja, espanjalaisten kirosanojen opettelua, heiteltiin toisiamme pikku kivillä ja avokaadoilla, yms. tärkeää, jotka ovat erittäin tärkeitä kielen oppimisessa. Miten muut ei käytä samoja metodeja? Tuntien jälkeen kaverit tulivat aina kyselemään mitä me oikein touhuttiin ja mitä rumia sanoja olin oppinut tänään.

Mierda. Hijo de puta. Malas palabras. Gulo.

Iltapäivällä kävin markkinoilla ja sain vihdoinkin ostettua takin ja repun. Tuli vettä aika säännöllisesti päivittäin. Takki maksoi noin 12 euroa ja reppu 6 euroa. Täysin aitoja Adduja. Varmasti.

Tänään saapui taas uusi tyttö taloon. Minke. 21-vuotias hollantilainen, joka tuli viettämään kesälomaansa Guatemalan Antiguaan. Kaupunki on kovin suosittu paikka puukenkäkansan keskuudessa. Ja nimenomaan lähinnä tupakkaa polttavien tyttöjen. Heille on ilmeisesti jokin oma rekrytointipalvelu. Tähän päätelmään tultiin pitkällisten mietintöjen jälkeen oluen ääressä.

Minkelle vielä sattui onni saada ehkä koulun vaativin opettaja. Tyttö joutui joka ilta kirjoittamaan noin 50 verbiä pikkulapuille ja opettelemaan ne. Huh huh. Tuli tuskanhiki pelkästä katselemisesta, mutta hyvin tytöllä riitti aikaa silti tehdä tuttavuutta paikallisten salsan taitajien kanssa.

Illallisen meille laittoi taloudenhoitaja Elsa aina klo 19. Ne olivat aikamoisia tapahtumia ja tihkuivat huumoria. Elsa yritti virittää keskustelua epsanjaksi ja joku meistä yritti vastata siihen. Vastaaja rupesi muodostamaan lausetta ja muut ihmettelivät yhtä paljon kuin Elsa, että mitäköhän sieltä nyt tulee. Löytyi aikamoisia variaatioita espanjan- ja englanninkielen sanoista. Spanglisia. Hupaisaa. Erittäin hupaisaa.

Ruokaa tuli 3 kertaa päivässä ja se oli ihan syötävää. Tosin Paul oli jo siirtynyt omiin eväisiin ja Pasin pakki ei kestänyt Elsan herkkuja. Meikeläinen puolestaan kaipaisi muutakin kun käristettyjä vihanneksia ja tytöt katsoivat hymyssä suin aina mun ilmettä ensiksi, jos oli pelkkää vihreetä. Välillä oli kyllä pakko tehdä retki monikansallisiin, mutta aika hyvin nautin guatemalaisesta ruuasta. Kasviksia, riisiä ja papuja eri variaatioina.

Illalla lähdettiin kantabaariin, Monolocoon, jossa oli joka tiistai naisten ilta. Tytöt sai rommikolia kaksi quetsalia kipale. Eli tytöiltä meni ehkä yksi euro koko iltana. Aika iso nippu ja mukana myös Sarah (Kanadasta), Andrea (Englannista) sekä Gaby ja Judy Hollannista. Pasi ei lähtenyt mukaan, koska sen pakki oli kovin herkkä. Mutta sain vihdoinkin Nicolen laittamaan afron kehiin. Jipii!

Iltaa kuuluu rattoisasti paikallista, Galloa, siemaillen.

Baarista vaihdettiin paikkaa ja tanssittiin huolemme pois. Tai lähinnä tytöt tanssivat, kun paikalliset salsan taitajat hakivat heitä tanssimaan. Paulin sanoin: ”Salsa-illoissa on vaaleilla pojilla vain sivusta katsojien roolit.”

11.5 Keskiviikko

Tikkana, no ei, pystyyn klo 7 ja ei kun koulunpenkille. Vähän oli hiljasta verbien kanssa ja tuli läksyjä. Luis opetti taas uusia muistisääntöjä (!) verbeille, mutta jääköön ne kertomatta.

Iltapäivällä lähdettiin koulun järjestämälle ratsastusretkelle! Pelotti niin jumalattomasti hypätä elämäni ensimmäisen kerran konin selkään. Ne tosiaan oli koneja, ei ylväitä hevosia. Ehkä tästä rohkaistuneena uskalsin könytä selkään

Otus yritti ottaa ohjat käsiin ja meikeläinen huutamaan miten tän saa pysähtymään! Ilmeisesti ravinnon puutteesta ei jaksanut juosta kovin kauaa ja rauhoittui. Sitten otin suitset käteen ja loppumatka menikin jo maisemista nauttien. Kyllä ois Penna-eno vainaa ylpee. Siinä lönkötellessä sain aika huikean ajatuksen: jos ostais hepan ja taivaltais matkat sillä?! Kyllä ois hienoa saapuu kaupunkiin ja kysellä yösijaa itselle ja hepalle.

Taas huumorintäyteinen illallinen ja illalla leffa. Paikallinen leffateatteri on perustettu jonkun kotiin ja joka huoneessa löytyy oma kotiteatteri. Istuimina kauhtuneet sohvat. Mutta hyvin toimi systeemi. Lisäksi talonväeltä voi tilata ruokaa ja pikku mättöjä milloin vaan. Kuluneesta sinisestä ruutuvihkosta sitten valitaan minkä pätkän haluaa väijyä.

Me valittiin City of God ja ei muuta kuin sohville.

12.5 Torstai

Tänään taas välitunnilla kiinnitettiin huomiota paikallisten keskuudessa yllättävän yleiseen tapaan kulkea eritteet housussa. Eräskin koululainen kulki meidän ohi housut aivan paskasta ruskeina. Toivottiin vaan, että toivottavasti oli menossa kotiin päin eikä koululle. Omaksi parhaakseen.

Eikä ollut ensimmäinen tapaus. Eräänä päivänä koululle tuli ihan asiallisen näköinen eläkeläismummo. Hän esittäytyi amerikkalaiseksi ja kertoi meille olevansa kaupungin paras hieroja. Markkinoi siinä hetken taitojaan, jakeli käyntikortteja ja kun poistui, huomasimme, että ureathan olivat livahtaneet housuihin. Käyntikortit lensivät roskiin.

Koulun jälkeen vietin aikaa netissä ja jännitin Mm-kisojen Suomi-Venäjä -lätkäpeliä netistä. Hyvinhän se ei taas mennyt. Aika hyvät marat sitä saa lätkästä Guatemalassa asti.

Parempaa oli illalla kun lähdin Gabyn ja Judyn kanssa kaljalle. Tytöt olivat opiskelleet Antiguassa jo jonkin aikaa ja olivat piakkoin lähdössä etiäpäin. He olivat yhdessä reissussa ja olivat lähdössä Guatemalasta kohti etelää. Aikoivat viettää Costa Ricassa suurimman ajan ennen paluuta kotio heinä- ja elokuussa.

Päädyttiin yhteen pubiin, jossa järjestetään joka torstai tietovisa. Hajettiin kisasta pronssia ja saatiin nimemme baarin seinälle. Elämäni ensimmäisen kerran palasin kotiin kapakista kahden sikspäkin kanssa.

Saattelin vielä tytöt kotio. Halit ja poskisuudelmat. Vaihdettiin meilejä. Olinhan menossa myös etelään päin.

13.5 Perjantai

Tänään oli hiljasempaa. Oltiin, Wendeline, Nicole, Minke, Jules (Australia), Paul ja mä, lähdössä
huomenna Lago de Atitlánille ja tää päivä meni ihan vaan odotellessa.

Maksoin koulun toimistolla viimeisen viikon ja samalla sihteeri näytti mulle erään hollantilaisen neidon lähettämää kirjettä, jossa kehui vuolaasti koulua. Sihteerin hymy venyi korviin ja paistatteli ylpeänä pöytänsä takana. Meikeläisen sisäinen piru heräsi ja kysyin: ”Paljonko maksoit tytölle kirjeeestä?” Sihteeriä ei naurattanut, mutta heitin lisää vettä kiukaalle ja sanoin olevani täysin tosissani. Olin vain tämmöinen köyhä hortoilija, jolla ei ollut paljoa rahaa. Pienestä summasta kirjoittaisin millaisen kirjeen hän vain halusi. Jouduin lähtemään huoneesta lentävien esineiden saattelemana. Tilannetta seurannut Jules kikatti vieressä.

Paulin kanssa päätettiin käydä illalla leffassa kattomassa Che Guevaran elämästä kertovaa leffaa Motorcycle diaries. Oli vissiin hyvä leffa. Näin alusta ja lopusta, molemmista, 10 minuuttia. Muun ajan nukuin. Paulilla sama juttu.

14.5 Lauantai

Koottiin porukka kasaan aamusella ja könyttiin erääseen leipomoon. Se toimi tällä kertaa lipun myyntipisteenä ja bussin lähtöpaikkana.

Lähdettiin matkaan hyvissä ajoin ja perille Panajachelin kylässä parin tunnin päästä. Kylä on Lago de Atitlánin rannalla ja se on yksi Guatemalan vanhimmista turistiapajista. Tosin buumi oli suurimmillaan 1970-luvulla ja nyt on hiljaisempaa. Tämäkin alue on kärsinyt erilaisista maanjäristyksistä ja mutavyöryistä, joista viimeisin on koetellut meidän käynnin jälkeen!

Heitettiin kassit nopeasti huoneisiin ja jatkettiin matkaa laiturille. Otettiin seuraava vene/lautta järven toiseen päätyyn, San Pedro la Lagunan kylään.

Jotkut tykkäsivät kylästä oikein paljon, mutta ei kyllä mua sytyttänyt. Ilmassa leijui hevosen paskan haju ja semmonen hippi-meno muutenkin. Taisi olla se, joka toisia viehätti.

Mutta kylässä on kuumia lähteitä ja sitä varten me sinne mentiin. Istuskeltiin pari tuntia altaassa ja juteltiin mukavia. Kivaa. Ja juuri sopivasti kun noustiin pois alkoi sataa kuin sieltä. Ei kun siis tosi paljon. Trooppisen sateen ropistessa niskaan juostiin läheiseen tavernaan. Siellä oli leppoisaa nauttia yhdet ja odotella lautan lähtöä.

Päästiin onnellisesti Panajacheliin, kuivaa päälle ja syömään illallista.

Jatkettiin diskoon. Voi luoja sitä Gazolinaa. En unohda sitä biisiä ikinä. Jos ei mistään muusta tuu krapulaa, niin siitä tulee ainakin.

Muiden mennessä aikaisin petiin, mulla, Nicolella ja Minkellä lähti vähän käsistä tanssimisen jälkeen. Parannettiin maailmaa ja pelattiin totuutta ja tehtävää kolmen eri maan yhdistetyillä säännöillä.

15.5 Sunnuntai

Niinhän siinä kävi, että onnistuin samaan krapulan Gazolinasta.

No, ei muuta kuin ylös klo 9 ja matkaan kohti pohjoista, Chichicastenangoa. Karmea nimihirviö. Keski-Amerikan suurin markkinapaikka. Kaikkea löytyy kankaasta ja puusta, koruja sekä oma osastonsa elintarvikkeiden tukkukaupalle.

Tytöthän menivät aivan sekaisin. Varsinkin Julesin ostosten mahtuminen rinkkaan tuotti todennäköisesti ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Kiva jos löytyi jotain, joka miellyttää. Mulla ja Paulilla oli hiljasempaa. Lähinnä keskityttiin katsomaan ympäröivää maailmaa. Mm. nähtiin aika jännän näköinen ja erittäin värikäs hautausmaa, svennosskandian vistoimmasta nännitulehduksesta kärsivä koira yms. mukavaa. Maailmalla näkee.

Ennen lähtöä murkinoitiin ja sitten minibussiin.

Perillä kotona odotti jo uusi asukas. (Susikoira) Roy Washingtonista. 30-vuotias jenkki, joka oli tullut viettämään parin viikon lomaa espanjaa opiskellen. Oli käynyt aikaisemmin El Salvadorissa ja nyt haki vaihtelua naapurista. Ovet kävivät myös muuten, kun Nicole halusi muuttaa paikallisen perheen luokse asumaan ja Jules halusi taas päinvastoin. Niin ne mielet muuttuvat.

Talo oli siis täynnä ja näin mentiin ensi viikko. Pähkäily mitä kukin tekee ensi viikon jälkeen jatkui. Wendelinella, Sarahilla, Andrealla, Paulilla, Pasilla ja mulla oli edessä viimeinen viikko.

Pasin vaikeudet jatkuivat. Oli käynyt Sarahin ja Andrean kanssa Tikalissa ja sillä reissulla jokin hämähäkin tapainen oli purrut käteen. Ja maha edelleen valitteli kovaan ääneen. Miehen matkustus innokkuus väheni päivä päivältä. Koto-Suomi alkoi tuntua entistä pöllömmältä.

16.5 Maanantai

Koulua taas 8-12. Läpän heitto Luisin kanssa alkoi tosiaan herättää huomiota jo muissakin. Mutta ainakin meillä oli hauskaa.

Uusi viikko ja uusia kasvoja. Kukaan ”meistä vanhoista” ei jaksanut ottaa enää yhtään uutta matkakertomusta vastaan. Sama kaava toistuu aina. Nimi, mistä kotoisin, mitä tekee, kuinka kauan reissussa, missä jo ollut ja minne menossa.

Eräs uskovainen jenkki, Josaiah, osuikin vahingossa meidän luokse kun puhuttiin asiasta. Voi kaveri parkaa. Väärässä paikassa, väärään aikaan. Ensiksi kaveri esitteli itsensä niin, että kaikki kuulivat ”Just Josaiah”. Tästä nopeasti kaikki ihmettelemään miksi kaveri on niin vaatimaton vai oliko itsetunto kovin alhaalla. Seuraavaksi Paul kävi noin 1 minuutissa kaikkien 10 henkilön tarinat läpi ja lopuksi kysyi onko kysyttävää. Ilme oli näkemisen arvoinen.

Iltapäivällä kiertelin Pasin kanssa kyselemässä miten pääsisin parhaiten Hondurasiin ja yhdessä matkatoimistossa näin halpoja matkoja Kuubaan. Heitin läppänä Pasille pitäskö käydä Kuubassa ja sen jälkeen homma lähti käsistä ns. lumipalloefektinä. Hyvä kun ei jo ostettu matkaa.

Illalla olin vielä aivan Kuuba-päissäni ja kun kävin Sarahin, 20-vuotias vancouverilainen, joka oli kesälomallaan hieman hortoilemassa. Opiskeli kansainvälisiä suhteita Montrealissa, josta päästiin aasin sillalla puhumaan lätkää, ja Andrean, 22-vuotias englantilainen, kanssa kaljalla, niin Sarah oli aivan messissä lähdössä Kuubaan.

Innostus vain kasvoi. Meitähän olisi enemmänkin lähdössä.

17.5 Tiistai

Aamu valkeni ja samalla totuus eli ei kyllä kannata lähteä Kuubaan. Maksoi kuitenkin liian paljon ja mieluummin säästin rahoja Etelä-Amerikkaan. Per....! Hyvästi Fidel. Jo toisen kerran joutuin unohtamaan Kuuban.

Vuolatin tuntojani jokaiselle vastaantulijalle. Sain sympatiaa.

Tuska ei helpottanut edes perinteisessä naisten illassa Monolocossa. No ehkä vähän.

Kotiin tullessa nautittiin Wendelinen ja Minke kanssa jo perinteistä hiukopalaa. Sipsejä ja juustotippiä!

18.5 Keskiviikko

Aamu oli vaikea aika monelle. Ei mulle tällä kertaa. Toisilla oli mennyt jatkoilla aina puoli neljään asti ja silmäpussit sen mukaiset. Voi noita nuoria!

Iltapäivällä kävin koulun järjestämällä maastopyörälenkillä. Teki kyllä hyvää tähän yleiseen turvotukseen pieni hikoilu. Milloinkohan olin viimeksi urheillut?

Illalla vielä paikalliseen eli Cafe Skyhin pelaamaan vanhaa kunnon Unoa. Näytin närhet vehkeet ja vein suvereenisti ylipuolet peleistä.

Nyt loppui pähkäilykin ja päätettiin Paulin kanssa lahtea Andrean kanssa samaan bussiin lauantaina klo 04 kohti Copánia, Hondurasia. Ja sieltä jatkettaisiin Karibian meren saarille sukeltelemaan.

Guatemalan päivät olivat siis vähissä. Maa ja sen asukkaat olivat olleet hyviä mulle. Ihmiset olivat yritteliäitä ja ahkeria, mutta unohtamatta ystävällisyyttä. Köyhä maa ja köyhiä, mutta sitäkin vieraanvaraisempia ihmisiä. Esimerkiksi Paulin opettaja oli koulutukseltaan professori kuin myös hänen puolisonsa, mutta silti he onnistuivat hankkia talonsa ikkunoihin lasit vasta usean vuoden säästämisen jälkeen! Parvekelaseja tuskin tuli samaan hintaan.

19.5 Torstai

Tänään piti olla alkuperäisen suunnitelman mukaan vain 2 tuntia koulua, jonka jälkeen sekä oppilaat että opettajat tekevät luokkaretken läheiseen köyhään kylään. Jokainen lahjoitti pienen rahasumman ja sai antaa vaatteita. Mä annoin muutaman paidan.

No, hurrikaani, Adrian nimeltään, oli tulossa ja nyt jo sateli koko ajan, joten retki peruttiin vaarallisuutensa takia. Lisäksi kaveria odoteltiin juuri perjantain ja lauantain välissä Hondurasiin,
joten milloinkohan lähdettäisiin Hondurasiin. Vain luoja tiesi.

Ihan hyvin tieto kulki Guatemalassakin ja oltiin kyllä kärryillä, missäs se Adrian painaa. Suomestakin tuli kyselyjä ”ootko hengissä”, mutta itse asiassa kaveria ei paljon Antigua kiinnostanut. Painoi tyynesti ohi. Silti pientä paniikki se sai kylvettyä ja mm. Nicole taisi nukkua pari yötä sängyn alla.

Tänäänkin varoteltiin ettei saisi lähteä ulos, mutta tänään oli taas tietovisailta!! Eihän sitä voinut jättää väliin. Olin vielä saanut kaikki innostumaan, joten meitä lähti yhteensä 9 kisaamaan. Pantiin pari joukkuetta pystyyn ja luonnollisesti häviäjät-tarjoaa-kaljat – veto.

Minke, Wendeline, Pasi, Paul ja mä vs. Sarah, Andrea, Roy ja eräs britti-tyttö.

Innostus oli käsin kosketeltava, mutta jo ensimmäisen kysymyksen jälkeen olisi pitänyt painua kotiin. Niin väärin se tajuttiin. Sama alamäki jatkui loppuun asti. Täydellinen fiasko. Meiän jengi ei tiennyt mitään. Turhauduimme. Syyteltiin toisiamme kuka ryssi minkäkin kysymyksen. Minke nautti hieman mökäöljyä ja huuteli vain ”It`s a shitshow, I tell you!”

Hävittiin veto. Jäätiin melkein vikoiks. Ja kaljat velkaa. Isku oli kova ja sitä käytiin läpi vielä pitkään.

Posted by Hapa 05:10 Archived in Guatemala Tagged guatemala

Email this entryFacebookStumbleUpon

Table of contents

Be the first to comment on this entry.

Comments on this blog entry are now closed to non-Travellerspoint members. You can still leave a comment if you are a member of Travellerspoint.

Enter your Travellerspoint login details below

( What's this? )

If you aren't a member of Travellerspoint yet, you can join for free.

Join Travellerspoint